Tupaseurat osa 1

Kesäillan aurinko paisteli vielä aika lämpösesti  Bertan astellesa hilijoskellen kohti seuratuppaa. Olivat kaupalla puhuneet että Törmäsen isäntä olis menny luppaamaan kirkkoherralle jotta heijän tuvasa järijestettään kesän ensimmäiset tupaseurat, ihan sen kunniaksi että uus tupa oli vihon ja viimmen saatu valamiiksi. Olihan sitä rakennettukki vähä niin ku pitemmän kaavan mukkaan, mitä lie hankaluuksia ollu, mut mitäpä niistä, pääasija jotta tupa on ny valamis ja asuttavasa kunnosa.

Bertta ei ollu erityisemmin ahkera seuroisa kulukija, hyvä ihiminen ku on mielestään, mut utelijaisuus vei voiton. Hän oli tavattoman innostunu, ettei peräti kiihkeän innostunu näkemään millasen tuvan Törmänen oli tontilleen saanu kyhättyä. Törmäsestä ku kuluki yhen- jos kahenkilaisia juttuja kylällä. Mikä jutuista sitte totta ja mikä tarua, sitäpä ei taija tietää muut ku Törmänen ihte. Luonteetaan mies on vähä sellanen hittaanolonen, liekkö lapsuuvessaan kärsinyt jonkulaisesta sairauvesta tai mitä lienen ollu. Mutta eihän sitä issoon ääneen sellasista, ihimiset vaan puhelee ja jokkainen tekkeepi omat arvijonsa kuulemastaan.

Bertan tullesa pihamaalle hän huomas ettei ollu ainua joka saapu paikalle pikkusen viime tinkaan. Oli ihan outo pariskuntaki jota Bertta ei muista koskaan nähäneensä, ei ees kaupalla käyvessään.
-Mitähän nuotkin tänne tulevat? Niin ovat tyyrihin olosia etteivät vaan olis ihan kaupungista saakka tulleet utelijaisuuttaan tuppaa kahtommaan, tupisi Bertta mielessään.
-Hyvää iltaa, sanovat ja nyökkäsivät päätään ku porstuan ovelle yhtäaikaa sattuvat. Siinä vähä silimäiltiin toisijaan että kukahan täsä menis ensin. Mies liikahutti kättään osottaen Bertalle että tämän soppii mennä.

Tupa oli suuri ja lähestulukoon täynnä kyläläisiä. Penkkejä oli laitettu seinänvierustaa myöte jotta mattimyöhästenkin on heleppo löytää istumapaikka.
Keskellä tuppaa oli iso pirtinpöytä ja penkkejä oli heti pöyvän eesä jos takanakin. Seurojen puhujat näyttivät istuvan ikkunan etteen laitetulla penkillä. Pullevaposkinen, virallisen näkönen vanaha kirkkoherra Huttunen ja tämän vieresä meleko nuorehko mies jonka tukka hapsotti ja roikku olokapäille jokseenkin takkusen näkösenä suortuvina. Yllään miehellä oli perin kirijavakuosinen raitapaita, josta Bertta päätteli miehen olevan alotteleva oppipoika, papinalaku.
  Bertta löysi oman istumapaikkansa takapenkiltä, muualla ku ei ollu tillaa. Senverta hilikulle oli menny hänen tulonsa että ku sai takalistonsa penkkiin, nousi kirkkoherra jo ilimottammaan ensimmäistä virttä.

Alakuun veisattiin perinteisesti muutama virsi ja sitte nousi tämä papinalaku puhumaan.
Puhe oli alakuunsa rauhallista, aaltoilevvaa ja siinä oli semmonen erikoinen nuotti mistä erotti että papinalaku ei ollu paikkakuntalaisia. Mitä pitemmälle puhe jatku sitä enemmän siihen tuli pontta ja voimaa. Välillä mies jopa hyppelehti heilutellen käsijään hiukan huvittavalla tavalla innostuessaan puhumisestaan.

Bertta istu ja kuunteli. Välillä hän silimäili seinällä olevaa käsinkirijailtua perinnepeittoo tai yritti kurkistella vitriinikaapin sisältöä laskiakseen montako arapian kuppia sielä mahtaa olla.
 Papinalun puhe oli selekijää evankeliumia. Puhheen alusa hän kertoi fariseuksesta ja puplikaanista, näitten rukoushetkestä temppelisä. Toisen tarinan hän otti apostolientekojen kohasta misä Paavali sannoo kansalle että ihimisen tullee tehä parannus ja uskoa evankeliumi, niin te saatta lahajaksi Pyhän Hengen.
Olihan Bertta tämän ennenkin kuullu mutta ei ymmärtänyt sitä sillon eikä ymmärtäny nytkään.

Miksi hänen hyvän ihimisen tulis parannus tehä? Eihän hän oo ikipäivänä kenellekkään mittään pahhaa teheny, eikä kenenkään ommaisuuteen kajonnu. 
Jumalahan rakastaa kaikkia, eikai hän kettään ihimistä mihinkään kavotukseen lähetä. Kyllä tämä papinalaku puhelee ny omijaan.
- Niin eikä meistä kukaan voi omilla teoillaan auttuutta saavuttaa, vaan saamme sen uskomisen kautta, kaikui papinalun soinnukas ääni halaki tuvan takapenkkiin saakka.
Kun papinalaku sai sanottua aamenen nousi jo ensimmäiset seuravieraat takapenkistä ja hiipparoivat ulos. Berttakin aatteli nousta ja lähtiä muitten mukana mut muuttiki mielensä ku kuuli että emäntä tarijuaa nisukahavit seuraväelle.