Laavulla

Lähikaupan kautta ajettava oli, tyhyjä ku sattu olla  makkarakori. Kokki haki kaupasta Wilhelmi paketin, sillä aikaa minä lippuja kuvailin. Kahtoin että kylläpä ulukona tuulee, liput liehuu niin että huminan ihan kuulee. Tulikohan mulle tarpeeksi päälle etten vaan vilustu ja kipijäksi tuu, sillo mennee mutruun mummelin suu.

Siinäpä ollaan reitin pääsä kaikki ympärillä lähes vielä jääsä. Luntaki polulla viistoista senttiä eikö tosijaankaan laavulle muuta oo reittiä? Eipä se auta ku jalakoja siirrellä välillä voi lummeen kuvijoita piirrellä. Varovasti astua ja kahtua etteen ettei luikastu ja kellaha vetteen.

  

Kivalta kuulosti veen solina, kosken kohalla kävi ihan kohina. Vilikasin vähäsen jäänkin alle, kovin näytti kolokolle perin viliposalle. Luonnon hienua taijetta mitä saapi ihiminen ihastella.

Saatiin me viimmein nuotio syttyyn, muuten ois menny reissu ihan myttyyn. Kokki kasasi kalikat pinnoon, hienosti teki ei menny pahasti vinnoon. Mun hommana syttyjen sytytys, tulitikkuaskin kiivas tyhyjennys. Tuuli ku puhalsi pikkusen liikaa meinas vähä haitata, sytyttämistä vaivata. Sitkeesti kuiten ku tikkuja raavin se tuotti tulosta alako kohta savut tupruta.

Wilhelmin pintaan muutamia viiltoja, paistokepin avulla hiillokselle siirtoja. Ettei ne palas pittää käännellä niitä, kuori jos ruskee ei se vielä riitä. Makkaran pittää olla sisältäkin kuumaa, niin että suuta polttaa..auts..auts..huutaa.

 

Sinappi ja chilisoosi kuorrutteeksi päälle, ny valamis makunautinto on keväiselle säälle. Laavu hetken kruunaa  kahavi ja donitsi, mikä saanu pintaansa sipauksen suklaata.

Palluumatkalla vielä luontua kahtelin, veen juoksua, kauneutta ihhailin. Luojan lahajaa meille on suurta, ellää ja tuntea eloa uutta.