Elettiin sitä aikaa ku pikkusiin syrijäkylliinki ruvettiin tekkeen pyöräteitä. Nehän lissää turvalllisuutta huomattavasti, kun kävelijät ja pyöäilijät ei kulije samalla tiellä autojen kans.

Tuohan se myös jollekkin työtä, ku tiet pittää talavisin huolehtia ajokuntosina.

Mäkelän Siiri, oli asunu jo vuosia omasa mökisään, melekeen kylän kommeimmalla paikalla. Moni sitä mökin paikkaa ohikulukeissaan ihastellee, kai mielessään aatelleet, että tulleekohan tuo mökki joskus myyntiin. Siiri oli nuorena likkana ihastunu mökin vanahan isännän poikaan, vuosien kuluesa, kuoleman korijatesa yhen toisensa jäläkeen, oli mökki viimen jäänyt Siirille.

Vaikka mökki oli mitä ihanimmalla paikalla, pienen järven rantaanki matkaa vaan muutama sata metriä. Siitä huolimatta Siiriä aina harmitti yks asija. Usein keittiön ikkunan äärellä istuessaan, hän tupisi mielessään: "Mitä ihimettä varten ne tämän mökin näin päin rakentanneet, kun nuo kiven järkäleet tuola pellolla rumentaa, vähä estävätkin näkymää järvelle? Olisivat siirtänneet mökin paikkaa muutaman kymmenen mertiä, niin jopa ois toisenlaiset näkymät katella ikkunasta. "

Jos kiven järkäleet oiskin ollut Siirin maalla, nehän ois aikapäiviä sitte siirretty, mutt kun ei. Ne ku oli kunnan maalla, eikä ne siitä kai mihinkään siirtyne.

Oli Siiri useemman kerran asiasta jutellu iltarukouksessaankin, pyytäny ja toivonu järkäleitten siirtymistä. Aamulla herätessään sitte todennut, no arvasinhan minä ettei ne mihinkään siirry.

Mutta äläpä mittään, ku sitte yks päivä Siiri oli tulosa kauppareissultaan kotia. Hän oli lähteny aikasin aamulla linija-autolla käymään " isosa maailmasa", kaupungisa, ku oli muitaki asioita joita piti hoitaa.

Kahta painavaa kauppakassia kantaessaan, postilootan kohalla hän sen huomas. Hänen mökkinsä takapihalla jyllää kaivinkone. Ukkoja pyörii muutama sielätäälä, kuorma- autonkin ovat sinne raahanneet. Mitä ihimettä??

Siiri kun seleviää ihimetykseltään, kantaa kassinsa sisälle ja jää seuraamaan keittiön ikkkunasta ukkojen touhuja. Mennee siinä tunti, mennee toinen. Pellon pinta muuttuu murakoksi, Siirin takapiha saa uutta maata. Mutta ei malta Siiri mökistään liikahtaakkaan, saatikka mennä kysymään ukoilta, että mikä juttu tämä nyt onkaan. Hän seuraa vaan perin mielenkiintosena homman edistymistä, istahtaen välillä keittiön pöydän ääreen.

Iltaan mennesä takapiha hilijenee, eikä sinne jää ku tasaseksi tasotettu, mustalle mullalle myllätty peltoaukia. Menee hetki kun Siirin aivot tajuaa, KIVENJÄRKÄLEET !!

Kiitos! Kiitos!

Niitäkös ne ukot kävikin tuolta siirtämäsä, mitähän varten, kuka ne käski sen siirtämmään??

Myöhemmin Siiri sai tietää, että kyläle tuleva pyörätie, tullee kulukemmaan hänen takapihansa kautta. Samapa tuo Siirin mielestä vaikka kulukeekin, hilijanen kylähän tämä on, ei siinä kovin vilikasta liikennettä tuu olemaan. Mutta mulla on avarat näköalat järvelle. Kiitos!