Anopin ihime

Mää sain itelleni anopin -80 vuojen lopulla. Hän on lämminhenkinen ja sydämellinen ihiminen, jonka vuoksi mun on ollu aika heleppo pärijätä hänen kanssaan. Valehtelisin, jos sanosin, ettei koskaan ois mitään kränää ollu. Tokihan sitä jotakin pientä närkästymistä, loukkaatumista on ollu vuosien varrella, mutta ei mittään vakavaa.

Siihen aikaan kun tutustuin anoppiin hän sairasti sydän- ja verisuonitautia. Hän oli jäänyt sairaseläkkeelle puutarhayrityksestä -71, saanut yhden sydänifraktin. Viidenlaiset sydänlääkkeet ja sairaalassa aina pienin välein. Kun asiat meni hyvin, mieliala nousi korkeelle, se aiheutti sydämen rytmihäitiöitä. Samoin, jos asiat meni huonosti, tilanne sairauden kanssa oli vielä vaikeampi. Kun mieliala laski, murehtiminen ja huolehtiminen lisäs valtavasti riskiä saada sydänkohtaus.

Kyllähän niitä sydänkohtauksia muutamia oli sellasia, että piti ambulanssi soittaa. Eikä aina ollut niin varmaa tuleeko anoppi niiltä reissuilta takasin. Elämä ei ollut helppoa, ei puolisolle eikä lapsille. Aina se pelko jokaisella jos hän kuolee.

Jossain vaiheessa alkoi tulla aivoverenkiertohäiriöitä, joiden takia saattoi tuttukin paikka muuttua täysin tuntemattomaksi. Ei tiennyt missä oli ja minne mennä.

Siitä alakaa olla lähes 25 vuotta aikaa kun anoppi koki ihimeen.

Hänelle oli varattuna aika keskussairaalaan maanantaiksi. Lääkärit halusivatt tarkistaa lääkitystä, voitaisiinko pillerien määrää vähentää.

Maanantaita edeltävänä lauantaina, oli anopin ja appiukon naapurit pyytäneet heitä tulemaan iltakahaville. Naapureille kun oli tullut vierailulle heille kaikille tuttu saarnamies. Olisihan heidän mukava tavata, istua iltaa yhesä rupatellen mukavia.

Niihän se ilta meni rupatellen ja kahavia hörppien. Sitte ku anoppi ja appi olivat ollet pois lähösä, oli saarnamies sanonut:

-Vai mitenhän se ois jos rukoiltas tuon Ainon puolesta?

Eipä sitä ehotusta vastaan kukaan ollut joten siinä he viettivät pienen rukoushetken.

Anoppi kertoi jälkeen päin asiasta: "Minä polvistuin siihen tuolin äären. Saarnamies tuli viereeni, laski kätensä minun olkapäälleni ja rukoili hyvin lyhyesti ja yksinkertaisesti parantumistani.

Yks kaks alkoi hiki virrata pitkin kehoani, ihan kauttaaltaan olin hiestä märkänä.

Ajatuksiin tuli sanat ; siihen jäi. Sanat tulivat ulos suustanikin, siihen jäi. "

Maanantai aamuna anoppi meni sitten sairaalaan. Puoleltä päivän hän soittaa meille.

- Kyllä se on nyt niin että minä kuolen. Lääkärit ottivat kaikki lääkkeet pois, eikä ne anna mulle mittään. Mitehän täsä nyt mahtaa käydä, en kai minä iliman lääkkeitä pärijää.

Maanantai meni, tiistai meni, eikä anopille annettu minkäänlaisia sydänlääkkeitä. Kaikkkiaan hän oli sairaalassa kaksii viikkoa. Loppulausunnossa lääkäri oli sanonut, että olemme tutkineet teidän sydäntänne, emmekä löydä siitä sellasta vikaa minkä takia tulisi lääkkeitä antaa. Teille on tapahtunut joku ihme, se voidaan nähä kun sydänkäyriä verrataan edellisiin.

Anoppi oli ollut hetken aikaa ihan hiljaa, sitten hän oli muistanut. Sehän oli lauanti-ilta, sillon hänen puolestaan rukoiltiin. Sanat nousivat hänen mieleensä: siihen jäi.

Hän oli kertonu lääkärille mitä lauantai-iltana oli tapahtunut. Lääkäri oli myöntänyt että näin on, jotain outoa on tapahtunut.

Joitakin aikoja myöhemmin, anopilla oli käyntiä Oulussa eritysilääkärin vastaanotolla, muusta syystä kuin sydämen takia. Siellä ollessaan hän oli pyytänyt erikoislääkäriä katsomaan hänen sydänfilmejään. Lääkäri oli filmit katottuaan sanonut:

- Ellen näkisi potilasta edessäni, näitä sydänfilmejä katsoessa voisi päätellä että kyseessä voisi olla vaikka noin 16 vuotias tyttö. Niin hyvältä nämä näyttää. Ette te sydäntautiin kuole.

Arvata saatta miten se antoikaan anopille todellisen varmuuden siitä, että hänen kohdallaan sydän- ja verisuonitauti on taakse jäänyttä aikaa.

Tänään, anoppini elää edelleen ilman sydänlääkkeitä. Se parantuminen mikä tapahtui rukouksen kautta on kestänyt. Rukous voi paljon. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, missä tapahtuu.

Paljon rukousta - paljon siunausta.

Vähän rukousta - vähän siunausta.

Ei lainkaan rukousta - ei lainkaan siunausta.