Perijantai iltana tein gluteenitonta piparitaikinaa ja tänä aamuna se oli valamista leivottavaksi.
Aamusella alottelin hommat ja ennen puolta päivää oli kaks annosta taikinnaa paistettuna. Yks iso reki ja kolome talua. Koristusten pursottelu on aikaa vievää tuohua, sitä ku ei voi tehä liijan hätäsesti.
Ehin just saaha pursotukset tehtyä, ku vaari tuli sanomaan, että kohta meijän pitäs mennä. Kolomelta alako Herrasväen joululaulukonsertti. Herrasväki on bändi misä poika ja miniä ovat soittamasa ja laulamasa. Olivat keksineet idean, että ihimiset saavat toivoa lauluja 10 € / laulu. Konsertin tuotto mennee tyttöjen turvakojille Pohojois- Intiaan. Tosi mukavia, uusia sovituksia olivat teheneet vanhoille joululauluille, oli ilo kuunnella.
Piparihommat jatku iltasella. Tein lissää pikeeriä ja kokosin ensimmäisenä reen.
Reki on suurempi mitä aikasemmat, lähes 20 cm korkia ja n.30 cm pitkät jalakset.
Rekkeen laiton koristeeksi marsipaanista tehtyjä koristeita.
Talot tein samalla mallilla kaikki, heleppua ja yksinkertasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pitiki sattua
Sattuu ja tapahtuu, niihän sitä tekkee, ja ku on sattunu niin hankala on korijata. Tällä kertaa sattu kakun tevosa. Perjantaina tein isänpäi...
-
Vähä yli kuus heräsin ja olin niin pirtiä että meinasin saman tien nousta ylös. Mut jäin kuiten vielä vähäksi aikaa köllöttelleen kokin viek...
-
Kaksoset kasvaa kovvaa vauhtia. Toukkapussit jäi pieniksi heti alakuunsa joten purin ne ja tein purkulangasta villatakit. Luonnonvalakosen e...
Kauniitta jouluisia koristeita teit.
VastaaPoistaVoi että ovat kauniita... Olet tosi taitava leipuri ja koristelija ... Niin ja reet ja talot vaativat aikalailla aikaa ja kärsivällisyyttä ... Joulunodotusta ja iloa kaiken puuhastelun keskelle .
VastaaPoistaKiitos, mukavaa joulunodotusta teillekkin.
VastaaPoista