Siihen jäi

Viime vuosina on käyty aika vilikasta keskustelua hengellisellä sektorilla. Kirkon sisällä käy melekoset aallot, välillä tuntuu että mahtaakohan tuosta syntyä vielä joskus semmonen hirmumyrksy mikä kaataa ja keikahuttaa nurin koko systeemin?
Mediahan tekkee tietysti oman tehtävänsä, ossaa kyllä ruotia ja kritisoija, ettiä just ne jutut ja tapaukset kansan tietoon joilla saahaan just aikaan sellaseta ilimapiiriä ku halutaan.
 Eikähän se mittään uutta ja outua oo että maailman ilimapiiri on muuttunu ja muuttuu aina vaan enemmän ja enemmän antikristilliseksi. Antikristuksen aikakausihan on jo alakanu, sen alakua saahaan omin silimin nähä ja korvin kuulla.
Uskovillehan se vaan tietää sitä että vapautuksen hetki on lähellä. Joten velijet ja siskot, ei lannistuta eikä vaivuta synkkyyteen. :)

Palijo on puhuttu myös parantamisesta, sairaitten puolesta rukoilemisesta, saako niin tehä, onko se oikeen ja tapahtuuko sitä oikeesti. Tapahtuu sitä.
Sitä en vaan ymmärrä miksi sellasesta rukoushetkestä tulis tehä joku kummallinen shouesitys, ku se voi olla ihan yksinkertainen, iliman minkäänlaista ylilyöntiä. Kerronpa esimerkin.

Aino sairasti vaikijaa sydän- ja verisuonitautia. Sydänkohtauksia oli tuon tuosta ja suuri peleko oli läheisillä että kuolema saattaa korijata hetkenä minä tahansa. Hän oli sairastanut vuosikausia ja söi 18 pilleriä päiväsä tuohon sairauteensa. Elämä oli melekosta tasapainoilua tasaisen mielialan pysymisekei, koska voimakkaat ilon hetket, kuin taas mureetki saivat aikaan sen että ambulanssia soitettiin.
Kerran Aino lähti sitte käymään naapurisa kahavilla. Samaan aikaan naapurisa oli vierailulla yks kiertävä saarnamies. Siinä ku he olivat istuskelleet kahavipöydäsä jutellen niitä näitä, oli tämä saarnamies sanonut:
- Mulle tuli sellane tunne että nyt me rukoillaan Ainon puolesta.

Kahvit ku oli juotu, Aino oli polvistunu penkin viereen ja saarnamies oli pitäny lyhykäisen ihan tavallisen rukouksen. Aino kerto myöhemmin, että siinä ku hän oli polovillaan, hän kuuli sanat;
 - Siihen jäi.
Kylymä hiki oli virranut pitkin hänen kasvojaan ja hän oli lähteny kotia.
Tämä kaikki tapahtu lauvantai ehtoolla.
Seuraavalle maanantaille oli Ainolle varattu aika sairaalaan sitä varten että tutkivat ja tarkistavat lääkkeitten määrän, tarvitaanko kaikkia vai voitasko joitaki jättää pois.

Aino soittaa sairaalasta: - Ottivat kaikki lääkkeet pois, taijan kuolla.
 Hän oli kovin peloissaan ja huolissaan että mitenkähän tästä seleviää. Nimittäin ku joskus vuosia aikasemmin oli samanlainen tutkimus tehty, hän todellakin oli meinannu kuolla. Lääkäri ku tuli kierrokselleen,  perin ihimeissään ja hämmentyneenä oli kertonu että teille ei tarvi sydänlääkkeitä ennään määrätä. Sydänfilimi näyttää tosi hyvälle eikä siinä näy mittään merkkiä infraktista.

Joku aika tuosta Ainolla oli käynti Oulusa erikoislääkärin vastaanotolla ihan eri syystä. Sielä käyvessään Aino oli vielä kysyny tältä toiselta lääkäriltä, että kertokaapa miltä ne hänen sydänfilimit näyttää.
Lääkäri oli kahtonu filimejä, vilikassu Ainoon ja taas filimehin, ja tuumannu:
- Ellen näkis potilasta, vois päätellä että nää sydänfilimit ovat kuustoistavuotiaan tytön. Ette te sydäntautiin kuole.
Kuolemaansa saakka Aino sai olla terve sydämensä puolesta, lääkärin sanat kävi totteen.

Jäläkeen päin oon monesti mietitty että miten pienestä se voikaan joskus olla kii. Että johattuu oikijaan paikkaan, oikijaan aikaan. Että on joku Jumalan ihiminen joka kokkee sydämessään että nyt täsä hetkesä pittää toimia näin. Ei siihen tarvita välttämättä suuria melusia kirkkosaljea taikka halleja,toki niissäki sitä koetaan. Jumala toimii sielä misä sydämet ovat avoinna ja kaipaavat Hänen kosketustaan.

Media, niin hyvä ku se onkin olemas on myös valheellisuuden ja epätosien toitottaja. Ihan kaikkee ei kannata uskua ja muistaa että yksityisen ihimisen elämä ja kokemus ei oo koko maailma. :)