Lenkkipolun varrella oli kaks pikkupoikaa, kooltaan vähä suurempia mitä palosammutin, kerräämäsä pullloja ja tölökkejä kanervikon keskellä. Pojat ku huomas meijän tulon, suurempi kooltan rupes puheleen pienemmälle.
- Me ollaan kuule jo niin isoja että saahaan kirroilla. Voi helevetin helevetti ku ei oo pulloja.
Perkeleen perkele, misä ne kaikki pullot on.
Kokki kysymään pojalta:
- Löytyykö pulloja? Ei vastausta.
Kysyin ku olin pojan kohalla;
-Auttaako se tuommonen kirroileminen pullojen löytämisesä?
- Ei auta, vastas poika.
- Joo, ei se kuule auta. On aika ikävä kuuosta pienen pojan suusta tuollanen kirroileminen.
- Me ollaan isoja, kuus vuotta, vastas poika.
Ehin kävellä muutaman metrin ku vielä takkaa kuulu ääni:
- Oikeesti ollaan viis vuotta.
En tiiä itkiskö vaiko nauras, niin surkuhupanen oli tilanne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Kyllä nyt on saatu nauttia kesästä. Hellettä on piisannu riittävästi, ihan jo tukahuttavan kuumaa ollu välillä. Hiki on tullu kartanolla yh...
-
Nyt ei taija auttaa ennää laulella, vielä on kessää jälijellä. Syksy on tullu ja tuopi mukanaan hyiset tuulet ja vesisatteet. Luonto valamis...
-
Lankaloojan pohojalta löyty vaalijanpunasia jämälankoja joita yhistelemällä sain tehtyä tyttöille heppasukat. Neilin sukista tuli vähä liija...
Huvitti tuo, että tunnusti vielä, että ovatkin vasta viisi;)
VastaaPoistaHauska tarina!
VastaaPoistaKilttejä poikia. Ja rehellisiä :D
VastaaPoista