Sana sunnuntaille Luuk. 15 : 11-32 mukaellen by mummeli

Kalervo Röstring, mies joka vuosikymmeniä johtanu suuren sähköfirman toimintaa, seisoskellee olohuoneensa ikkunan eesä ja kahtellee pihamaalla häärivien pikkulintujen touhuja. Ikä alakaa jo painammaan miehen harteita, mutta vielä enemmän painaa huoli ja murhe firman tulevaisuuvesta.
Kalervon ollesa vielä nuorukainen, oli hän teheny valintansa työuran suhteen ja päättäny kaikin keinoin saavuttaa sellasen aseman firmasa että hänellä ja hänen läheisillään olisi kaikki hyvin ja tulevaisuus siltä osin turvattu.
Olihan sähköfirma ollut heijän suvussaaan jo usijamman sukupolven ajan, joten eihän sitä voinut ajatellakkaan etteikö hommat jatkuis ja siirtyis isältä pojalle jatkossakin.

Kalervolla oli kaks poikaa, Raimo ja Verneri.
Raimo, joka työskentellee firmasa tietotekniikan puolella, on luonteeltaan varsinainen "työhärkä". Hänen tapansa tehä töitä on sisukasta ja toisinaan vähä sellastakin että muut siinä rinnalla saattavat tuntia alamittasuutta toisen painaesa töitä niska  limasa. Raimon vaimo on varotellutkin, että ellei mies älyä rauhottaa ja hilijentää työtahtia, ajanoloon iskee työuupumus ja sillon ei kunniankukko laula.
Raimon harteillekkos firman johtaminen sitte tulevaisuuvesa siirrettäs?

Verneri, taivaanrannan maalari, jonka työmotivaatio Raimoon nähen kulukeepi vallan eri sektorilla. Tehhään se mikä on pakko tehä, muuten voipi elämän ottaa lunkisti. Firman hommat ei kovin kauheesti Verneriä koskaan kiinnostanneet, mutta koulujen loputtua ei oikeen muutakaan hommaa keksiny niin heleppohan se oli jäähä isän firmaan myyntipuolelle kauppamieheksi.

Tilanne kuitenkin kehitty siihen malliin että Vernerin mitta tuli täyteen. Kertakaikkiaan hän ei jaksanu ennää katella, eikä kuunnella Raimon ainaista vinoilua ja vääntöö siitä miten ja kuinka hommat tulis tehä.
Verneri meni isänsä luo vakavien keskustelun merkeisä, hän oli päättäny että lähtee ulukomaille. Jos sais isän vielä suostummaan siihen, että jaettas tään hetkinen omaisuus, sehän jos mikä olis melekonen lottovoitto päästä uuven elämän alakuun.

- Ihanko sinä poika oot tosissas?

- Niin oon, ei tää homma ennää nappaa, jotaki muuta täsä elämäsä pittää löytyä. Jos vaan pystysit järijestään asijat niin, että saisin oman ossuuteni tästä kaikesta. Pääsisin sillä hyvin elämän alakuun sitte muualla.

- Voi hyvänen aika sua mies millaseen tilanteeseen sinä tämän asijan ny viet. Ei se oo niin vaan yksinkertanen juttu selevitellä kaikki paperiasijat. Raimonki kans pittää asijasta neuvotella, eikä varmasti oo heleppo homma, tunnethan sinä Raimon.

- No tunnen, siksipä juuri tähän ratkasuun oon päätynytkin.

Niinpä siinä sitte kävi että isä teki selevityksen ommaisuutensa jakamisesta. Verneri sai ossuutensa ja matkas rapakon taakse tilillään aika hyvä summa euroja. Raimon ossuus jäi firmaan, olihan hän sielä töisä eikä nähäny tarpeelliseksi irrottaa ossuuttaan. Olihan hän myös tietonen siitä että jossain vaiheesa firma siirtyy sitte hänen johtoonsa. Kalervon kunto ku oli alkaut heikentyä vuosi vuojelta eikä ennään jaksa ottaa vastuuta siinä määrin mitä ennen.

Vuosi, pari meni ja Verneri matkas maailmalla siihen saakka kunnes tili alako häämöttää tyhyjyyttään. Ei ollut mies parka ottanu huomioon sitä tosi seikkaa, että iliman työn tekemistä ei tuu tiliäkään. Elämän meno oli heikentäny miehen kunnon, joka aamuinen "jauhoannos" kun oli saatava keinolla millä tahansa, oli euroja tai ei. Kyllähän mies jossain tilanteesa sen ymmärsikin ettei elämä voi näin jatkua, joku muutos tähän pitäs tulla, mutta mikä? Sisäisesti hän oli täysin kypsä nykyiseen elämäänsä. Iltasin joskus patjallaan maatessaan, hän muisteli sitä aikaa ku oli firmasa töisä. Miten hyvin kaikki oli sillo, vaikkakin isovelijen kans tahto tulla kränää vähän väliä. Oliskohan mahollista palata??

Kalervon säköpostiin tunki maileja eri mainosyrityksitä ja alan firmoilta. Millon esiteltiin uutta systeemiä mikä parantas edellisen jo keksityn toimintaa tai jotakin muuta. Kuitenkin aina avatessaan sähköpostinsa, Kalervo ootti näkevänsä viestin josta hän voisi päätellä sen olevan Verneriltä. Sellasta viestiä ei vielä tähän mennesä ollut tullut, mut silti isä ootti.

Eräänä päivänä ei tullu sähköpostia vaan tekstiviesti Kalervon kännykkään.
'Oon Suomesa, voikko tulla hakkeen lentokentältä puoli nelijän aikaan. t. Verneri'

Isän sydämesä heilahti ja tunnemaailmasa pyörähti, poika on hengisä ja on tulosa kotija. Vaistomaisesti isä vilikasi kellua nähäkseen miten palijo siihen on aikaa ku hän näkee oman poikansa pitkästä, pitkästä aikaa. Aikaa oli reilu tunti. Piti järijestellä muutamia asijoita, jotta sais iltapäivän täysin vappaaksi.

Lentokentän melu ja hälinä oli Kalervolle tuttua, olihan hän joitakin kertoja joutunu firman asijoitten takia reissaamaan. Ihimisjoukon keskeltä hän etti tuttuja kasvoja löytääkseen Vernerin. Pieni jännitys kihelmöi Kalervon mielesä ja se sai sydämen tykyttään ja poskipäät vähä kuumottaan. Niin kauvan hän oli oottanu tätä, niin kauvan ja nyt se on totta.

Nähtyään poikansa, isä lähti kiireisin askelin pujotellen ihmisten välistä kohti poikaansa. Voi miten tämä olikaan muuttunut. Se iloinen poikamainen virne oli kavonnut kasvoilta, tilanne oli tullut poissaoleva tuijotus, joka katsoi jonnekkin, näkemättä kuitenkaan mitään.

Isä kaappaa poikansa syliin, halaa ja rutistaa tätä pitkään aivan kuin pelijäten, että poika siitä katoaisi jälleen näkymättömiin. Pojan olemus kertoo että kaikki on menetetty, mitään ei oo jälellä.

Isä ei siihen kiinnitä huomiota, että poikaraasulla on tyhyjät taskut, vaan hänelle on tärkijää se, että poika on tullu takasin. Hänen oma rakas poikansa.

Kotimatkalla Verneri kertoo isälleen miten hänen hyvät, mainiot suunnitelmansa olivat menneet täysin pieleen. Rahojen avulla hän oli päässyt tiettyihin piireihin, mut samalla sekaantunu myös sellasiin juttuhin joista alako suoranainen alamäki. Ensin hän oli ajatellut olla kertomatta isälleen ihan kaikkea, mut näki viisaammaksi kertua asijat niinku ne on. Huumeriippuvuus oli hänen tämän hetkisistä ongelmista suurin ja siihen hän toivoi löytävänsä apua jollakin keinolla.

Isä kuunteli poikansa tarinaa hiljaisena ja vaiteijaana. Syvällä sydämessään hän rakasti poikaa äärettömästi ja oli valmis omalta osaltaan auttamaan siinä että poika pääsee kuntoutumaan ja toipumaan. Lupasipa vielä järijestää töitäkin firmasta minkä avulla Verneri pääsisi takaisin työelämään ja saisi taloutensa ajanoloon kuntoon.

- Mitä? ? Sen pikku niliviäisenkö sinä oot palakannu takasi firmaan??

Raimo ku oli saanu tietää sen, että pikkuveli oli tullu Suomeen ja miten isä oli hakenu tämän kentältä, maksanu pojan kuntoutuksen ja ottanu töihin. Kaiken kukkkuraksi järijestää jonkusortin kemut poijan ketaleen kotija tulon kunniaksi, se kaikki oli liikaa.

Raimo oli suorinta tietä menny isänsä puheille, antanu tulla ulos kaiken sen mitä hän miehestä aatteli ja koko touhusta. Miten isä voi unohtaa ja olla kuin mitään ei oliskaan tapahtunu? Osottaa vielä tuollaselle tuhularille sen että oot tervetullu kotia. Raimolla oli tosi työ hillitä ihtensä ettei olis huitassu isäänsä nyrkillä, niin vihoissaan ja kiivastuksissaan hän oli isän anteeksi antavasta käytöksestä Verneriä kohtaan.
Hänen ymmärrykseensä ei kertakaikkiaan mahtunu se, että tuollaselle raukalle, joka kaiken saamasa tuhulannnu ja hävittäny pitäs antaa anteeksi. Kehtaaki vielä tulla takasin.

Isä taas rauhotellen Raimoa puheli tälle että eihän täsä sun osaltas oo kuinkaan käyny. Sulla on edelleen kaikki se mitä tähänki saakka on ollu, eikä tilanne siitä tuu muuksi muuttumaan. Firma siirtyy sun nimiis kun mun on aika siirtyä syrijään. Ja toivon, että silloin niin sulla kuin Vernerilläkin olis elämä siinä mallisa että voitte tehä töitä yhesä.

-Sitähän jo välillä luultiin Vernerin kuolleen ku ei vuosiin oo mittään kuultu. Eikös se ny oo kuitenki tärkeintä  että velipoikas on hengisä, kotona ja pääsee kuntoutuun takasi työelämään ? Siinä on aihetta kylliksi juhulimiseen. Saahaan työporukkaa koolle ja voijaan samalla puhella tulevaisuuven suunnitelmista.