lauantai 23. maaliskuuta 2013

Porokisat

Maailmaan mahtuu monenlaisia kisoja yks mitä täälä harrasttanneet jo vuosikausia on porokisat.
Osallistujia on usijammasta maasta ja pientä jännitystä tuntu olevan ilimasa että mahtaako tään vuojen voitto mennä Norijaan.
Kisat ajettiin keskustasa Koskikavulla, minne oli tehty luminen juoksurata. Pehemiä lumi ei oo paras juoksualusta minkä takia ihan huippuaikoihin ei porot kisasa yllä.
Juostava matka on kakssattaa metriä, noppein poro pinkas matkan seittemääntoista sekunttiin. Aika hurijan näköstä menua ku parahimmillaan poro pinkoo kuuttakymppiä.

Ajajalla pittää olla hyvä tasapaino jotta pyssyy pystysä suksien päällä. Ajajat käytti tavallisia hiihtosuksia tai laskettelusuksia. Laskattelusuksilla pystystä pysyminen on kaiketi hiukan varmempaa ku ovat vähä leviämmät verrattuna hiihtosuksiin. Eipä tainnu yksikään ajaja nurin mennä, maaliin pääsivät.
 Kilipailijoita oli kaikkiaan kuustoista. Kaks kerrallaan lähti radalle ja aikojen perusteella sitte tehtiin karsintaa ketkä pääsee jatkoon.
Maaliin päästyään ajaja irrottaa otteensa riimusta jolloin poro on hetken aikaa vapaalla. Radan reunalla seisoo poromiehiä verkkojen kanssa jotka levittävät verkot radan yli etteivät porot pääse palaamaan takasin. Pari muuta poromiestä oottavat radan päässä ja ottavat porot kiinni. Osa poroista ovat aika ärhäkkäitä ja " menotuulella", miehet saivat ihan tosissaan pijellä niitä ettei ne karanneet omille teilleen.
Kisan jäläkeen poroja ootti pakettiauto jolla ne kuljetettiin takasin lähtöpaikalle. Karsinta-ajot ku oli ajettu sen jäläkeen oli vuorosa uus kisa niitten kesken jotka pääsivät jatkoon. Kisaa jatkettiin niin kauvan kunnes selevis mitkä porot pääsevät finaaliin.



4 kommenttia:

  1. Mukavaa kun kirjotit tästä. Melkeen ku ois itte ollu paikalla.

    Just tällasten tarinoitten takii kannattaa tääl pyöriä. Saa matkustella ja nähä kaikkee, vaik ei petistään poistu.

    Mukavaa lauantainjatkoo sulle sinne!
    Siu xx

    VastaaPoista
  2. Olen muuten nähnyt telkkarista tämmöset kisat. On ärhäköitä poroja ja kovaa menoa.

    VastaaPoista
  3. En olevalitettavsti päässyt livenä katsomaan, varmasti olisi huikeaa menoa!

    VastaaPoista
  4. Ekan kaiman löysin ittelleni, kun Oulussa porokisojen kuuman lähdön voitti poro nimeltä Tita joskus 80-luvulla :D

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

  Joulurauhaa, joulurauhaa sitä kaipaa maa, jotta ihimiset sais pelotta vaeltaa. Rauhanruhtinas, joulun Herra antaa rauhan ja ilon sydämeen ...