Huijattiinkohan meitä?

-->

Lähettiin kävelylenkille ehtimmään juutalaiskorttelia joka on Király ja Dob utcan välisä. Juutalaisyhteisö asutti tämän kaupunginosan 1800-luvun loppupuolelta lähtien. He saivat asustella ja elää vappaasti siihen saakka kunnes natsit valtasivat alueen 1944. Natsit rakennuttivat valtavan muurin alueen ympärille, näin muodostu getto. Gettoon kerättiin kaikki juutalaiset mistä natsit kulijettivat heitä keskitysleireille. Holokaustin muistomerkki on synagoosasa nähtävänä, tosin aitauksen takana. Synagoogan alueelle ei pääse iliman pääsylippua.

 Kokki oli ottamasa just valokuuvvaa muistomerkistä ku siihen käveli mies joka alako juttelleen kokille. Miehen olemus oli vähä suttanen, pitkä tukka roikku olokihatun alta olokapäille saakka, parta oli jääny ajamatta muutamaan päivään, mut juttua tuli siihen malliin että ei oo tainnu olla juttukaveria pitkään aikaan. Miehen nimi oli Pekka ja hän oli syntyny Budapestisä, siinä ihan nurkilla, näytti meille syntymäkotinsakkin myöhemmin.

Palijo kyseli ja puheli, kerto unkarin historijaa, juutalaiskortttelista monenlaista millaset olot sielä on aikoinaan olleet. Mies opasti meitä pitkin katuja ja vei sellasiin paikkoihin mihin ei tavallisesti turistit ees pääse. 

Getton alueella kerrostalo oli päällepäin sen näkönen että kohta se murenee kokonaan. Lukitun metallikalterioven taakse ku päästiin mies vei meijät alakuperäselle muurille mikä oli näkyvisä kerrostalojen välisä olevalla sisäpihalla.

Mies kerto miten hyvin juutalaiset olivat menestyneet, rakentaneet ja asuttaneet aluetta. Sitte tuli sota ja natsit, kaikki hävis ja muuttu. Mikään ei ollu entisellään ja valtava uuvelleen rakentaminen oli eesä.

Kommunistivalta oli kuiten se mikä oli. Ei ollu rahhaa kellään, ei hallituksella eikä yksityisillä ja nyt kortteli on se mikä on.

Pienen kavun kulumasta käännyttiin ja etteen aukeni pieni synagooga. Pekka sano että täälä ei turisteja käy, mut ei tämä olekkaan mikään turistikohde. Pekka oli puheittensa mukkaan rabbin hyvä ystävä. Tiesi oven koodinki joten ei ollu ongelmia päästä sisälle. Pienihän se synagooga oli. 

Yhteisöön kuulu 45 ihimistä. Sisälle ku mentiin sielä oli yks nainen järijestelemäsä paikkoja. Varsinaiseen saliin mentäisä kokki sai päähänsä mustan huopahatun. (Pikkusen mua nauratti, hattu ku oli liijan pieni, ihan ku Pekka Puupään hattu, iliman kukkaa.) Juutalainen tapa ja perinne on, että miehellä on hattu pääsä jumalanhuoneesa.

Synagoogasa toimi myös jonkulainen uskonnollinen koulu. Sinne tullee ympäri maailmaa opiskelijoita, ovat aikansa ja käyvät läpi kolutuksensa ja palaavat sitte ommaan maahansa.

Yks rakennus misä mies käytti meitä oli kans mielenkiintonen. Rakennuksen keskellä oli aukio jonka ympärillä oli monenlaisia eri taiteilijoitten ja suunnittelijoitten gallerioista, studioita jne. Aukion keskiosa lattiasta oli paksua lasia, lasin alla oli näyttelytilat. 

 Toisesa osasa rakennusta oli huoneisto misä oli ympäri maailmaa eri suunnittelijoitten disantuotteita, niin sanotusti uniikkijuttuja. Olihan mahtava paikka, eikä ois osattu eikä tiijetty mennä ellei Pekkapoika ois meitä opastanu.

Pekka oli kyllä hyvä opas, tiesi ja tunsi paikat ku ikänsä on sielä asunu. Siinä kävellesä mietin pari kolomekki kertaa että saapa nähä misä vaiheesa ilimottaapi palijonko tää lysti meille maksaa. Eihän kukkaan ilimatteeksi ala kiertään katuja ventovieraitten turistien kans, vai alakaako ??

Reilu pari tuntia olimma kierrelleet ja saatu palijo tietua unkarin historiasta, nähtävyyksistä, ruokapaikoista ym. Palijo semmosia paikkoja joihi ei ite olis osannu mennä ja joista ei missään opaskirijoisa kerrota.

Sitte oli se hetki ku Pekka sano että hänpä tästä ny lähtee, miten olis jos hän sais 25 € että vois laittaa rahat lapsenlapsen possupankkiin. :) :) Hän kerto jo koko homman alusa, että juuri tännään hänestä on tullu isoisä ja huomenna pittää mennä uutta syntynyttä kahtomaan sairaalaan.

Noh, sehän me kyllä tiijettiin että eipä taija rahat moiseen pankkiin päätyä, eikä ollu antaa euroja, mut forintteja oli, kokki anto kohtuu hyvillä mielin 5000 setelin, olihan me saatu todella hyvä opastuskiertokävely vaikkei oltu semmosta ees pyyvetty.

Siinäpä sitte kiiteltiin puolin ja toisin, toivoteltiin hyvvää jatkua ja niin meijän tiet erkanivat.

Jotenki tuntu, että Pekalla oli tosi hauskaa kävelyttäessään meitä siinä juutalaiskorttelin kavuilla ja kujilla ja näyttäessään paikkoja meille ja tietäissään miten tarina johetaan onnelliseen päätökseen. Ja meilläki oli hauskaa ihan nauruksi asti.