Että mistähän moinen ajatus on alunperin syntyny?
Sehän on enemmän sellanen lentävä lause, sananparsi mikä kulukee ihimisten keskellä huulten höpinänä. Mutta saattaahan se olla jollekkin totinenki asija, voipi ajatella että niillä kärsimyksillä tosijaanki ois vaikutusta.
Mahtaakohan se juontua jotenki siitä, että kun ihiminen kärsii ja on kipee se jollaki tavalla jalostaa ihimistä henkisesti ja näin se vaikuttas siihen kruunuun? Kaiken sen tuskan kestäminen on helepompaa jos voi ajatella että se kruunu kerran ois sitte kirkkaampi?
Tosiasiashan meijän kivuilla ja kärsimyksillä ei taija olla sen asijan kans mittään tekemistä. Sen kummemmin hyvillä kuin huonoilla teoillakkaan. Kruunun kirkkaus on ja pysyy samana riippumatta siitä miten meijän elämäntilanteet vaihtellee.
Enemmänki tulis ottaa huomioon se seikka miten sen kruunun voi saaha.
Sen saamiseehan ensisijaisesti vaikuttaa se onko lunastanu itelleen pääsylipun sinne toimistoon misä kruunuja jaetaan. Turha olettaa saavansa sitä ellei oo varmistanu asijaa. Ja haluaakokkaan sitä itelleen, sellaneki vaihtoehtohan on olemas.
Itse ajattelen näin, ettei Jumala ole halunnut meille minkäänlaisia kärsimyksiä, vaan kaikki paha tulee Saatanalta. Uskon, että meidän tulee uskoa lapsen lailla, ilman mitään kommervenkkejä. Fariseukset ja väärät opettajat ovat sumentaneet näkökykymme ja kuljemme sokeina. Sanakin on piilotettu ja ainoa, mitä voimme tehdä on myöntää oma vaillinaisuutemme. Kaikki olemme syntisiä ja tekopyhä en halua olla. Kruunua en kaipaa. Vain oikeamielisyyttä, joka on tosi kadoksissa tämän hetken maailmassa, jossa on valloillaan ahneus ja oman edun tavoittelu. Anteeksi pitkä purkaus:))
VastaaPoistaMä en mitää kruunuu tartte tai kaipaa, oli se sit himmee tai kirkas. Lippis piisaa... ;D
VastaaPoista