Pieni pöytä

Ku sain pöyvän matkaani, sen pinta oli petsattu jollain punertavalla petsillä ja sen päällä oli kellertävä, n. 2-3 millin lakkakerros. Lakan läpi näky hyvin, hyvin heikosti, että pöyvän pinnasa ois jotaki kuvijoita.
Lakan irrottaminen oliki pikkusen työläämpi homma mitä ens alakuun luulin. Ensin yritin poistaa sitä hiomalla, vaan eihän siitä mittään tullu. Lakka tarttu hiekkapaperiin kiinni peittäen pinnan niin, että paperistahan katos karheus eikä se sillo mittään hionu.
Kävin ostamasa lakanpoistoainetta.                                                                     

Nitro Mors on paksuhkoa, viherijää geeliä, suhteellisen heleppua levitettävvää.

Pintaan kerros sitä ja annetaan vaikuttaa 5-10 minsaa ja sitte levitettään toinen kerros ja annetaan ässehtiä 40 minnuuttia. 

Ku aika oli kulunu umpeen, niin oli aika tarkistella miten hyvin lakka oli irronnu.

Höh!

Lakkapinta oli yhtä kova ja yhtenäinen, ei mittään muutosta.

Jaahas...aattelin että pittääkö tää kaikki lakka alakaa käsipelin siklillä irrottammaan. Huh...huh..

Eihän tuo aine ny niin huonua voi olla, ettei se mittään irrota. Aattelin kokkeilla ainetta uuvestaan.

Levitin geeliä  paksun kerroksen pöyvän pintaan ja laiton muovin päälle. Annoin ässehtiä usijamman tunnin ennenku menin kahtommaan onko tapahtunu mittään. Olihan sielä tapahtunu. Ihan pikkusen oli parista kohtaa alakanu lakka kupruilemmaan mikä oli hyvä merkki. Aine siis vaikuttaa, kunhan vaikutusaika on riittävän pitkä.

Puhistin pinnan ja laiton vielä kerran ainetta pintaan ja muovin päälle. Nyt se sai ässehtiä koko yön ja seuraavana päivänä ku pääsin töistä niin aloin puhistammaan pinnan.

Kuprulle noussu lakka irtos kohtalaisen hyvin, mutta olihan siinä semmosiaki kohtia joisa lakka ei ollu irronnu yhtään. Neki kohat irtos siklillä, kunhan muisti olla varovainen etten riko viilupintaa.                                                               

Yllätys,yllätys.
Paksun lakkakerroksen alta palijastu koristeltu viilupinta, intarsia, jonka keskellä helottaa kirkkaan punanen kukka.
Keskutan ja reunojen puusyyt kulukee eri suuntiin, antaa aika kivan vaikutelman pinnalle.
Täsä vaiheesa pinnasa on yks lakkakerros. Pitänee laittaa vielä toinen, ehkä kolomaski.

Jellona

Maskotiksi lastentapahtummaan tuunasin vähä jellonapukua. Tein tassut ja pään, sivusaumoihin lisäin vähä kangasta niin puku mahtuu aikusenki ylle.

Hyvää ystävänpäivää

Ystävyys kivasti kurkistaa,
ystävyys hellii ja lohduttaa.
Ystävyys käden suo lämpöisen,
ystävyys lahja on jokaisen.

Sunnuntai

Sunnutai päivänä oli ohjelmasa laulua Kipinä porukan kans seurakunnasa.
Klikkaamalla tästä, pääset mukkaan tillaisuuteen.

Lauantain mutinoita

Onkohan mulla ollu kiire vai miten tämä aika on mennä hujahtanu, ku huomasin että eellisestä plokkauksesta on kulunu aikaa lähes kaks viikkua.
Mittään erikoista ei oo sillä aikaa tapahtunu, ihan tavallista arkista aherrusta päivästä toiseen.
Tai joo, sen verran muutosta on, että jouvuttiin hankkimmaan uus astijanpesukone ku entinen lakkas toimimasta. Konetta päälle laittaisa ihimettelin, ku se rupes ottaan vettä niin kuulu semmonen kummallinen pikkunen jytinä, aivan ku joku ois kalisuttanu vesiputkia.
No ehän mää siinä vaiheesa osannu ajatella, että se ääni liittys mitenkään astijanpesukonneseen, luulin sen kuuluvan naapurista.

Seuraavan kerran ku kone laitettiin päälle, se sama ääni kuulu taas mut tällä kertaa vähä suurempana ja lyhemmän aikaa. Kolomaannella kerralla kone ei ennään ollu ottanu vettä ollenkaan ja astiat  pestiin kuivapesuna. :)
Aquastoppari meni sököksi. Netistä ois saanu tilattua uuven, ois maksanu lähemmäs satasen. Sen laittaminen paikalleen olis taas ollu oma hommansa, joten päävyttiin uuteen konneeseen.
Uus kone tuotiin liikkeestä kotia asti ja veivät vanahan konneen mennessään. Säästyttiimpä niiltäkin kantamisilta.

Vanaha Mielen kone palaveli kyllä moittteettomasti.
Kone oli jo ollu aikasemalla asukkaalla ties kuinka kauvan, meillä se ehti olla kaheksantoista vuotta.


Sukkapuikot on heiluneet melekeen joka päivä. Tännään sain valamiiksi tummasävyset sydänsukat. Jotenki vaistomaisesti ajattellee, että sydänsukat pitäs olla punaset, vaan eipä nuo oo yhtään pahemman näköset  musta-valko- ruskeenakkaan.

Vaari se huolehtii siitä ettei mulla pääse neuloosioireet vähenemmään.
Toi yllätyksenä sukat & lapset lehen. Toisena päivänä oli kirijastosta löytäny sormikasmallikirijan.
Selasin kirijaa ja huomasin, että kuvijot on lähes samanlaiset kaikisa malleisa. Värit ja kuvijoitten määrät vaan vaihtellee.
Nuilla kuvijoilla tulis aika kivat sukatki.

Tammikuun puoliväli on jo ylitetty ja kohta ollaan helemikuulla.
Kyllä ne nämä päivät ja viikot mennee nopijaan.
Viikko sitte oltiin Helsingisä kaksostyttöjen nimiäisjuhulisa. He ovat kohta kolomen kuukauven ikäset. Tytöt ovat kasvaneet tosi hienosti pienestä keskosuudesta huolimatta, he ku syntyvät hieman liijan aikasten tähän maailmaan.  Nyt mummu ja vaari sai nähä ensimmäiset hymyt tyttöjen kasvoilla, olihan se jotaki aivan ihanaa. Niimpä, kukapa ei vauvan hymystä hullaantuis.

Tilasuus oli lyhykäinen ja vaari piti pienen puhheen muistuttaen kuulijoita siitä miten Jeesus toimi ku hänen luokseen tuotiin lapsia. Jeesuhan oli puhumasa kansalle ku opetuslapset huomasivat, että monet ihimiset alkoivat tuomaan lapsiaan Jeesuksen luo, että hän koskisi heihin.
Opetuslapset ärsyyntyivät lapsien tuomisesta ja alakovat moittimaan tuojia.
Ku Jeesus huomasi tämän hän närkästy, käänty optuslasten puoleen ja sano heille, että  äläkää estäkö heitä tulemasta. Sallikaa lasten tulla mun tykö.
Hän myös sanoi, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Jeesus otti lapset syliinsä, pani kätensä heijän päälleen ja siunasi heitä.
Tällästä siunausperinnettä mekin saamme toteuttaa, ottaa lapset syliin ja siunata heitä.

Siunauksella on oma merkityksensä, vaikkei sitä aina osaiskaan käsittää eikä ymmärtää.
Siihen kätkeytyy jotakin sellaista minkä Jumalan Henki tekee ja vaikuttaa, ku me siunaamme jota kuta ihmistä. Toisen ihimisen siunaaminen, on hyvien asioiden pyytämistä hänen elämäänsä.

Kaamosaika on loppunu ja sen huomaa. Aurinko nimittäin pilikahtellee tuon tuosta piliviverhon takkaa. Vielä se ei jaksa kovin pitkään taivaalla näkyä, mutta mitä pitemmälle kevättä mennään sitä kauvemmin alakaa aurinko naamaansa näyttämmään.
Helemikuusahan ruukaa olla paukkupakkasia, saapa nähä. Nyt ainaki luppailevat reilun - 20 pakkasia tulevalle viikolle, vaan saattaahan se keli muuttua hyvinki lyhyesä ajasa.

Vaari luki aamulla Lapin Kansasta, että kakskytvuotta sitte oli ollu Lapisa ennätyspakkasia, jopa - 51,5 astetta. Autojen renkaat olivat jäätyneet niin, että  renkaat oli hieman kulumikkaat. Ja jos liijan kovalla vauhilla ajeli, saatto renkaat epänormaalin poukkoilevan ajon takia lähtiä vanteilta
irti.
Toivotaan, toivotaan että tuommosilta pakkasilta vältytään.

Mukavaa alakavaa viikkua!

Vanhustenhoitoa ihimettelen

Ei sitä oikeen voi lakata ihimettelemästä tätä yhteiskunnan touhua. Kovasti ollaan tekevinnään hyviä uusia muutoksia, mutta tojellisuuesa jotku asijat mennee entisä huonompaan suuntaan.
Vanahustenhoito, se on yks asija mitä oon ihimetelly ja kummastellu, ehkä senki takia ku työni vuoksi saan olla sivustaseuraaja miten tää systeemi pyörii.

Vanahusten hoitoahan on karkijasti jaettuna kahenlaista. Ensinnäki hoitokojit ja vanhainkojit, joisa vanahukset saa asua ympäri vuorokauven. He saavat ruuan ja hoidon sielä lähellä joten elämä siltä osin on turvattua. Vaikka viime aikoina on ollu palijo keskustelua just siitä, miten huonosti joisaki laitoksisa saatetaan vanahuksia hoitaa ja kohella, ovat ne tapaukset yksittäisiä juttuja, eikä niitten perusteella voija ajatella että joka paikasa ois jotakin ikävää. Hoitokodit on hyvä ja turvallinen asuinpaikka vanahukselle joka ei ennään pysty kotona asumaan.
Sitten on ne vanahukset jotka hoijetaan ja huollettaan heijän kotteihinsa.
Vanahuksen luona saattaa kotipalavelu käyvä kerran tai jopa kuus kertaa päiväsä. Käyntien määrähän riippuu täsin siitä millasesa kunnosa vanahus on, miten palijo tarvii apua ja hoitua.
Kotipalavelun hoitaja ei kovin kauvaa vanahuksen kans aikaansa kuluta, käväsee ja taas mennee.
Olin yks aamu siivoilemasa yhessä paikkaa, ku sinne sattu sammaan aikaan tulemaan aamun käynnille kotipalvelun hoitaja, kello tais olla puoli kymmenen jos oikeen muistan.
Kyssyin häneltä,että monesako paikkaa oot tälle aamua jo käyny, kerto käyneensä kahesa. Kerto myös sen, että yhessä paikkaa hällä mennee tavallisesti aikaa 10-15 minnuttia.
Hoitaja kyseli vanahukselta keitetäänkö kahavia ja puurua. Vanahukselle ei sinä aamuna tuntunu puuro maistuvan mutta kahavi kylläki. Saatuaan kahavinkeittimen ladatuksi hoitaja laitteli aamulääkkeet lääkemittaan ja asetti ne pöyvälle vanahuksen etteen.
Sillä aikaapa se kahaviki oli ehtiny valamistua ja siitä kaajettiin vanahukselle kupillinen.
Vanahus jäi juomaan kahaviansa hoitajan irrottaissa siniset muovipussisuojukset pois omien kenkiensä päältä, hän sanoi heipat vanahukselle, sano tulevansa taas toisella kertaa. Näkemiin.

Olihan se melekonen pikapyrähys minkä se hoitaja käväs, kymmenen minnuttia, ei juuri kauvempaa.
Jos vanahusten kohtaaminen on tällä tasolla, niin eipä oo kehumista, ei todellakkaan. Miten tämä, niin hyvä ja arvokas työ voitas kunnisa ja kaupungeisa saaha sellaseksi, että se ois mielekästä vanhukselle ja työntekijälle.
Mietin sitäki, että miltähän se mahtaa vanahuksesta tuntua ku kotona saattaa päivän aikana rampata viiski eri hoitajjaa.
Taitaapa se olla rahasta kiinni tämäki homma. Tai jos ei rahasta niin ainaki siitä mihin niitä rahoja käytettään. Vai mahtaskohan vanahusten hoitoki olla politiikkaa.
Jotaki muutosta siihen pitäs tulla.

Ja sitähän on  kuulemma tulevaisuuesa tulosa ropotit hoitajiksi.
Niinpä niin, mikäs sen helepompi homma ku ropotti jakamaan lääkkeet ja juttelemmaan mukavia.
Mitäs sitte ne ihimiset tekkee joilta ropotit vie työt??

 Jotenki tuntuu kummalliselta se, että vanahuksen pittää olla tosi tosi huonokuntoinen ennen kuin hänelle voijaan ajatella pääsyä hoitokottiin. Vois olettaa, että vanhus joka on vielä suhtkoht hyväkuntonen saattas tykätä asua hoitokojisa, sais hoitoa ja apua vähä ninku etukätteen, eikä vasta sitte ku ei ennään ite kykene mihinkään.
Jos vaikka siinä vaiheesa, ku vanhuksen luona käy kaks kertaa päiväsä kotiapu, voitas ajatella siirtymistä hoitokottiin, voispa olla monen vanhuksen kohalla hyvä juttu.

Yks vaihtoehtohan olis siinä, että rakennettas uusia, edullisesti asuttavia hoitokoteja jotta ois tillaa mihin vanahuksia voijaan sijottaa. Palakataan hoitajia sen verran palijo, ettei yhen tarvi juosta paikasta toiseen tuli persauksen alla.  Ajatuksena ainaki tuntuu ihan hyvältä...