Kohta on juhannus

 Niin se tämä aika mennee nopijaa, että kohta ollaan juhannus viikosa. Koivuisa alakaa olla lehti lähes täys kokosta ja josaki päin jo tuomet kukkinee.Täälä pohojosesa ne ei vielä kuki, mutta ehkäpä parin viikon päästä. 

Kyllä luonto on niin kaunis tähän aikaan vuojesta. Viherijän eri sävyt hohtaa aamuauringosa niin hienosti. Eipä taija olla kahta samanlaista kevättä peräkkäin, muutamia vuosia tai vuosikymmeniä on aina välisä, kuitenki se toistaa ihtiään vuojesta toiseen. Mittään uutta ei siinä mielesä taija auringon alla, siitä huolimatta kesän tulo on aina ihanaa. Kunhan vähä tuo jokivesi lämpennee niin pitäs käyvä puottamasa talaviturkki sinne, enneku muutan Pohojanmaalle, mitäpä sitä turkkia sinne raahaamaan.

Pikkuhilijaa alakaa olla haikija mieli ku muutto lähestyy ja siinä samalla työt siirtyy toisille työntekijöille. Semmonen toive ja suunnitelma on, että hommia löytyy uuvelta paikkakunnalta ja sen ympärillä olevilta paikkakunnilta. Viehän se toki oman aikansa, että asiakaskunta on niin suuri jotta eläneeksi tullee, mutta...kaikella on oma aikansa auringon alla. Eipä tuotakkaan asijaa kannata enempäänsä alakaa murehtimmaan. Oon jättäny elämäni Jumalan kässiin, tähän saakka hän on johattanu ja auttanu , siihen luotan jatkosaki. Voin vaan laulella, päivä vain ja hetki kerrallansa.

Mukavaa tätä päivää.

 Josaki laulusa on sanat, kiitos elämälle. Tuota ajatusta ku aattelee vähä tarkemmin, niin sehän on toisin sannoin sanottuna kiitos elämän antajalle, kiitos Luojalle. 

Kyllä tänäki aamuna oon niin kiitollinen. Oon saanu nähä miten elämää johatettaan. Työn merkeisä tullee iso muutos, ku siirrän asiakkaani uuvelle työntekijälle. Uuven työntekijän valinnasa johatus osu kyllä kohalleen. Kiitos siitä ja hänestä Luojalle. 

Kolomisen viikkua on vielä hommia ja sitte kerrään kimpsuni ja kampsuni ja muutan Pohjanmaalle. Vaari on jo asustellu sielä pari kuukautta, ollaan eletty vähä niinku etäsuhteesa tämä ajanjakso. Vaan kohtapa se vaihtuu lähisuhteeeseen, vierihoitoon ja päästään yhesä tekkeen hommia hirsitalolla. 

Kiitollinen mieli on päivän vitamiinipaukku. 

Kolomisen viikkua on vielä hommia ja sitte saapi uus likka jatkaa yksinään ja mää muutan Pohjanmaalle.  Sielä on vaari jo asustellu pari kuukautta, ollaan eletthhh

Hittaasti hyvä tullee

 

Niinhän sitä sanotaan, että hitaasti hyvä tullee, tiiä sitte pitäneekö tuo miten palijo paikkaasa. No ainaki tällä hetkellä kevvään tulo tuntuu hittaalle. Mittari nollasa ja taivas sen näkönen, että saattaapa paiskua räntää millo tahansa. Hyitte ku onki kylymän näkönen keli ikkunasta kahtottuna. 

Vaan, jospa se kuitenki ois niin, että hyvä siitä tullee. Ei oo mustikat eikä hillat vielä kukasa, joten voi olla että ne säästyy kylmältä. Ja jos tämän takatalaven jäläkeen sää pyssyy lämpösenä, eikä tuu rankkasatteita, niin hyvä tullee. Saatetaan saaha hyvä marijavuosi. 

Hitaasti mutta varmasti myös Jumala tekkee työtään ihimisesä. Meistä voi joskus tuntua, että ei tapahu mittään. Ei minkäänlaista muutosta eikä valonpilikahusta tunnu näkyvän ku koetusten ja kiusausten keskellä pyrkii ellään kristitylle sovelijasta elämää.  

Mutta tapahtuu sitä, usko pois. Ei sitä ihte aina niin huomaa, ollaan siinä suhteesa likinäkösiä, mutta Jumala kyllä huomaa ja ehkäpä toisinnaan joku rinnallakulukijaki saattaa hoksata, että jottain kehitystä on päässy tapahtummaan. 

Luotetaan siihen, että se hyvä työ minkä Jumala on alottanu, hän vie sen myös päätökseen, vaikka se joskus oiskin hittaan puoleista etenemistä. 

Verhoilua

 Yks mukavimmista hommista on huonekalujen verhoilu. Alakuun se oli harrastus, kunnostin ja verhoilin tuoleja ihtelle.

Pikkuhilijaa tieto levis ja rupesin tekkeen hommia muillekki. On se mukava ku huonekalut saa jatkoaikaa eikä niitä tarvi paiskata poltettavaksi. 

Tämän toolin istunosa oli painunu aikalailla littanaksi. Aattelin, että kaikki täytteet on vuosien saatossa jauhaantunneet muruksi ja ne pittää uusia. Vaan eipä olleet. Pöyhin ja käänsin täytteet, reunimmaiset keskelle ja keskeltä reunoille ja hyvä tuli.  Kylläpä siinä kelpaa istuskella. 

Täsä toolisa oli alunperin vaalijan tiikin väriset jalat. Hijoin jalat ja käsittelin ne eebenpuu sävytteisellä puuvahalla. Uus kangas on siniharmaja, soppii tosi hyvin värit yhteen.ää Asiakas oli tyytyväinen, tuumas, että sehän on aivanku uus. 

Tiijäkkö mitä omistat?

 Täsä yks päivä ku olin töisä, niin kiinnitty huomio pieneen lasipalleroon jonka mummo oli laittanu koristeeksi kaapin päälle. Sen verran mua kiinnosti, että kysyin mummolta jos saisin vilikasta pallerua vähä lähemmin, jos vaikka löytys tekijän nimi pohojasta.

Yhesä me sitä lasipallerua kahtottiin ja ihimeteltiin sen kaunista muotua. Pallero ku oli muovoltaan hieman ovaali, ehkä kuus senttiä korkija ja suunnilleen saman levynen. Keskelle palleroon oli puhallettu reikä, joka teki palleron sisälle kivan kuplan. 

Palleron pohojasta löyty tekijän nimi ja vuosilukuki, Sarpanevan tuotantua vuojelta viiskytseittemän. Minähän juttelin heti kännykälleni ja hetkesä se löysi kuvan pallerosta ja monesta muusta samanlaisesta.

Löytypä joltaki sivulta palleron myyntihintaki, lähemmäs pari tonnia. Sanon mummolle, että sulla on ihan arvokas pallero kaapin päällä. Oh hoh, tuumas mummo; enpä oo tienny että se on noinki arvokas. Sen oon tienny, että jonku tunnetun suunnitteiljan tekemä se on, oon periny sen äitiltäni.

Niinpä niin, ei tienny mummo mitä omisti.

Eikä uskova ihiminenkään aina taija oikeen tietää ja tajuta mitä omistaa, ku saa omistaa syntien anteeksi antamauksen, ijankaikkisen elämän toivon. Sen kalliimpaa ja arvokkaampaa ei voi omistaa. Ja ku sen tajuaa, niin jopa nousee hymy naamalle ja sisimmäsä kuplii kiitosmieli.

Totuttelua uuteen

 Muuttokuormat saatiin kuskattua ennen pääsiäistä Pohojanmaalle. Olihan siinä oma hommansa vaan aika nopijaahan nuo kuormat saatiin purettua ku oli reippaita kantokavereita paikalla, kiitos heille.

Etteinen, tupa ja kamarit oli aikalailla täynnä muuttoloojia ja tuntu ensalakuun pikkusen toivottomalle alakaa järijestelleen tavaroita paikoilleen. Mistä löytää millekki sopivan paikan ja mitä otetaan ja mitä laitettaan kiertoon. Huh huh...liijan palijo on kertyny roinaa kahenkymmenen vuojen aikana kerrostaloasunnosa asuesa, vähemmälläki sitä ihiminen pärijää.

Saatiin kuitenki suurin osa loojista tyhyjättyä. Ne tavarat mitkä tullee kamareihin jätettiin vielä loojiin. Kamarien katot ja seinät ku on veilä laittamatta, niin eipä niihin kannata mittään kantaa ennenku on ne on valamiit. 

Tuppaan ollaan tehty mummun vanahasta kaapista saareke. Joulun aikaan saarekkeen päällä oli iso, 90 x 150 kokonen pöytälevy, joka me oltiin hajettu palijo ennen joulua roskalavalta, ku omistaja halus päästä siitä erroon. Pöytä oli petsattu tiikin väriseksi ja lakattu paksulla kiiltävällä lakalla, ei passannu meille, ei sitte ollenkaan. Ei sitä semmoseksi ollu tarkotus jättääkkään, vaan sitä pienennettiin , hijottiin ja käsiteltiin ölijyvahalla, pöytälevystä tuli aivan ku uus.

Pari kolome kertaa saapi käsitellä pinnan ölijyvahalla niin siihen pitäs tulla hyvä, vettä hylykivä pinta. Vaari sano, että kyllä hän voi pöyvän pinnan laittaa jos muistaa ja ehtii. Mää ajelin pohojoseen vielä kolomeksi kuukauveksi töihin.

Vaarilla on loma ja loman jäläkeen hänestä tullee täys eläkeukko. Siinä vaiheesa mun työhommat pohojosesa loppuu ja asetun asumaan hirsitalolle. On semmonen oottava mieliala. Aika näyttää, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.