Viikonlopulla tuli oltua mukana usijammasa ku yhesä hengellisesä tillaisuuesa. Hyviä oli puhheet ja laulut ja tietysti ruoka mitä sai tillaisuuksien välisä käyvä syömäsä.
Sunnuntaina puhuja puhu Ytimennävertäjästä. Ytimennävertäjä ei välttämättä oo kaikille tuttu kaveri, joten pikkusen tietua siitä mistä oikeen on kyse.
Ytimennävertäjä on pienen pieni ötijäinen mikä ensisijaisesti iskee mäntyjen kimppuun. Nävertäjä tunkeutuu kuoren läpi latvaversojen ytimeen ja alakaa määrätietosesti nävertämmään ydintä.
Mitä näläkäsempi se on, sitä ahaneemmin se haukkoo suupaloja mehukkaasta ytimestä. Ahamimisen seurauksena männyn latvusto alakaa kuivummaan, neulaset tippuu ja lopulta latvusto saattaa kuolla kokonaan, mikäli nävertäjät saa puuhastella rauhasa vuojesta toiseen.
Ytimennävertäjän tuhot saattavat joskus tuottaa mehtän omistajalle mittavia tappiota. Mehtä ku ei kasva eihän sieltä sillo kunnon tukkipuita saa.
Hengellisesä elämäsä voi myös käyvä vastaavanlainen tuho. Ytimennävertäjä pääsee tunkeutummaan latvustoon, ytimeen ja alakaa nävertämmään sitä tottuutta minkä raamattu on ilimottanu.
Nävertäjä mitätöi pikkku hilijaa Jeesuksen ristin työn merkityksen. Se alakaa syöttämmään epävarmuutta ja epäuskua.
Ytimennävertäjä rinnastaa Jeesuksen samalle viivalle muitten profeettojen kans. Se madaltaa Jeesuksen kuninkuuden ja tällä keinoin nakertaa uskon lujaa perustaa. Se pyrkii saamaan ihimisen suorituskeskeiseksi, että ihiminen omien tekojensa kautta vois saavuttaa pelastuksen.
Ytimennävertäjän tuhon seuraustahan oli neulasten tippuminen. Hengelllisesä elämäsä neulasia vois verrata sanan lupauksiin. Nävertäjä ku saa yhen lupauksen nakerrettua se siirtyy seuraavaan ja jatkaa sitä hommaansa ahanaasti jotta sais kaikki tuhotuksi.
Jumalan Sanan tunteminen ja sieltä Jeesuksen ristinkuoleman merkitysen selekiäminen on melekoonen turva tuota Ytimennävertäjjää vastaan. Nävertäjä ku ei viihy Sanan ja Pyhän Hengen läsnäolosa vaan karttaa sitä. Mitä enemmän täytyt Sanalla ja Hengellä sitä pienemmät mahollisuuet Nävertäjällä on tunkeutua latvustoon.
Tehostettaan ja panostettaan tällä viikolla tähän tuholaistorijuntaan. Tehhään Ytimennävertäjän elämä hankalaksi, sen kulku ja eteneminen mahottomaksi lissäämällä Sannaa ja rukousta.
Aurinkoista ja siunattua kesäpäivää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei muovonmuutos, mutta muutos kuitenkin
Sää tiijät semmosen ohojelman, misä tehhään naisille muutoksia. Nainen on kuvattu ennen muutoksen alakua ja sitte ku muutos on tapahtunu. T...
-
Lyhentykköön tie askeltesi alla. Olokoon tuuli myötäinen matkallasi. Paistakkoon aurinko läpimästi kasvoillesi, lagetkoon saje pehemiä...
-
Mennee nämä mun hommat ihan Pelle Pelettoman hommiksi ku alon värkkäämään jotaki aivan hullunkurista juttua. Mää en oo vielä niin kehittyny ...
Taas pittää vaan sanoa että Aamen,.
VastaaPoista