Naavamehtän Koppelot

 Oon ensimmäisenä paikalla aukasemasa ovet että toiset pääsevät sisälle. Pikkuhilijaa yks toisensa jäläkeen tullee naiset paikalle. Sitä mukkaa ku väki lissääntyy, puhheensorina ja nauru alakaa raikummaan salisa.

- Taitaapa olla kaikki paikalla, alotellaan vähä venytellen, sannoopi johtaja.
 Vasen käsi ylös ja taivutellaan sivulle, kylijesä pitäs tuntua? Ja sitte sama oikijalle puolelle.
-  Pikkasen venytystä kaulaan ja niskaan. Vasen käsi oikeelle olalle ja taivuta päätä vasemmalle puolelle. Kiristääkö? Tehhäänpä sama vaihtaen puolta.
- Hetki hengitysharijotusta. Ottakaa pieni haara-asento ja muistakaa hyvä tuki alahalle. Nenän kautta ilimaa sissään, suun kautta ulos hitaasti pienellä sihinällä.

-Aukastaanpa sitte vähä ääntäki.
-Otetaanpa ensin vaikka se ärrä- harijotus. Voitte tehä ihan ommaa tahtia. Kulijettakkaa ärrää alhaalta ylös ja muistakkaa välillä rentoutus.
- Ähh, ei kulije ärrä mihinkään.
- Ei saa naurattaa, ei tää muuten onnistu.

- Muistakaa tuki, iliman sitä ette saa ärrää lähtemmään.
- Sittepä otetaan mim mam mom mam mim mam moo. Mitä korkeemmalle sävel nousee, sitä rennommaksi leuka, missään nimesä ei saa kiristää eikä kurkottaa kaulaa. Kuvitelkaa mielessänne laulavanne alas, se helepottaa korkeitten sävelten laulamista.
Tämmöseen tyyliin alakovat Naavamehtän Koppeloitten kuoroharijotukset ennen varsinaisten laulujen harijottelua.

Vaan mistäs kaikki alako.
Kaikki alako siitä ku menin viime syksynä töihin Naavamehtän päiväkojille. Syksyn aikana tutustuin uusiin, mukaviin ihimisiin. Eräs heistä opiskellee musiikkia työnsä ohella. Hänen valinnaisaiheena oli kuoron johtaminen. Vuojen alusa hän teki kyselyn että löytyskö työkavereista halukkaita laulajia jotta sais pienen kuoron pystyyn. Ilimottautuneita oli alunperin viistoista. Osa jäi pois kun harijotteluaika ei sopinu.
Osa meistä oli  laulanut aikasemminkin kuorosa, osalle taas kaikki oli täysin uutta ja ihimeellistä.

Huhtikuun puoleen välliin saakka harijoteltiin lähes joka sunnuntai- ilta. Hekin, joille hengitystekniikka ja eri stemman laulaminen oli alusa tuntunut vaikijalle, alako nyt tulla tutuksi ja pysyvät omasa äänessään.
Johtajan hyvä ote ja innostaminen vaikutti suuresti siihen että laulajt jaksovat ponnistella ja harijotella sitkeesti omia ossuuksiaan. Välillä oli ilimeet perin vakavia ja keskittyneitä. Hetken päästä taas nauru raiku ja huumorinkukat rehotti. Mukavaa oli.

 Etukätteen oli puhuttu että ku ollaan saatu harijotella Helluntaisrk:n tiloisa, joku sunnuntai sitte essiinnytään ja laulettaan mitä ollaan kevvään aikana opittu. Essiintyminen ku oli tievosa nii pitihän kuorolle keksiä nimi.
Siinäpä meillä olikin miettimistä, naurua piisas ku nimiehotukset lenteli ilimaan.
Naavamehtän Peipot, Päiväkojin Tipuset, Naavamehtän Koppelot, oli niitä muitaki ehotuksia mut en muista kaikkia.

Eka essiintyminen oli viime sunnuntaina. Harmi ku osa laulajista oli kippeinä eivätkä päässeet mukkaan. Ilimasa oli semmonen kutkuttava tuntu ku istuttiin ja ootettiin millo on meijän vuoro astua lavalle. Se on jännä juttu miten joka kerta pikkusen jännittää vaikka ois kuinka monesti aikasemmin lavalle noussu. Mut ihan hyvin se meni. Varmasti oli sellanen hetki että moni tiesi voittaneensa ittensä. Tuli ylitettyä yks kynnys mikä oli saattanu tuntua ylipääsemättömälle.
Hieno homma naiset, me tehtiin se !