Taas on se aika vuojesta ku kouluisa, päiväkojeisa, pyhäkouluisa ja iltapäiväkerhoisa lapsoset värkkää äitienpäiväkortteja, kuka minkäkin laista. On kukkaa, kimalletta, tarroja, nauhoja, helemiä, hilettä ym..ym. Ihte tehyt kortit on niitä parhaita.
Eesä oleva verenpisarakortti on ihan tehastekonen, kolomiulotteinen aukeneva juttu. Sen oon säästäny ihan sen takia ku on niin erikoinen. Muut kortit on poikien tekemiä.
Äidille ruusun kannan, sitten vielä suukon annan.
Onnea toivotan sulle, rakastetulle.
* teksti alla olevasa kortisa *
Yks muistikuva nousee mieleen lapsuuvesta, ihte tehyistä äitienpäivälahajoista. Virkkasin molemmille mummuille patalaput. Olisinkohan ollu 6-7 vuotias, en tarkkaan muista, mut virkkuukoukku pysy jo hyvin hyppysisä. Äidin äitee sai pyörijän patalapun, joka oli ikävä kyllä pikkasen kutristunu kupille. Äitee oli kyllä joskus neuvonu miten pääsee alakuun, ja että silimukoita pittää muistaa lisätä. Pienellä virkkaajalla oli hoppu saaha työt valamiiksi mahollisimman äkkiä eikä siinä tekemisen innosa muistanu lisätä silimukoita riittävän tihijään jotta patalappu olis pysyny suorana.
Isän äiteelle virkkasin neliskanttisen, raijallisen patalapun. Tai siis ei se ihan täysin neliskanttinen ollu. Välille tuli kierros jos toinenki mitkä jäi vähä liika lyhkäsiksi, jollon reunasta tuli perin epätasanen ja sillohan se teki sen että nelijöstä tuli vinoneliö :) Mut yritystä ainaki oli.
Onnellista ja ihanaa ku saa olla äiti ja mummu.
Kauniita kortteja ja sinä se olet ollut jo pienestä lapsesta lähtien oikea tekijä virkkaamisen saralla. Minun mielestä muutenkin kaikki itsetehdyt lahjat ovat hienompia ja rakkaimpia kuin kaupasta ostetut valmiskrääsät - olkoonkin että olisivat kuinka kalliita ja kauniita mutta niistä puuttuu se tekijän luonne, se todellinen rakkaus.
VastaaPoistaSamaa kuin Peppone :)
VastaaPoista