Vuojen alusa oli veispuukisa muutaman kaverin sivulla sellanen teksti mikä liitty käsitöijen tekkoon. Ideana oli että kommentoijessaan tekstiä saattaa hyvällä tuurilla kaverit saaha vuojen aikana kivan yllätyksen Mää sain eilen sellasen.
Aivan ihana vaalelenvihirijästä sametista tehty Pikku Myy kassi. Kuvio on aplikoitu kassin pintaan. Tukka, rusetti ja kegät ovat kivasti " irrallaan" mikä antaa työlle todella mukavan ilmeen. Kiitos Satu kivasta ylläristä.
Eilen illalla tein appelsiinituorejuustosuklaahyytelökakun hyytymään jääkaappin. Tänä aamuna laiton siihen kahavikiilteen päälle ja pursottelin kerman reunalle. Sulasta suklaasta tekasin hylpyrät jotka nostin kiilteen päälle. Hylypyröistä ei tullu sellaset ku oli tarkotus, laiskuuttani valutin suklaan suoraan sulatusastiasta ei saanut ohutta nauhaa tehtyä. Ehti suklaa pikkasen jähämettymäänkin. Mut eipä se taija makkuun vaikuttaa. :)
Kakun pohojan tein gluteenittomista dominokekseistä. Paketti keksiä, 2 rkl pehemijää voita sekasin, seoksen taputtelin irtoreunasen kakkuvuuan pohojalle.
Keksimurujen päälle valutin sullaa suklaata ja suklaan päälle laiton vadelmia n. 2 dl.
Hyytelö: 2 dl kermaa vaahoksi, rasijallinen appelsiinituorejuustua, suklaata reilu 100g sulatettuna, 4 liivatetta. Kaikki sekasin ja kaajetaan vadelmien päälle. Kakku jääkaappiin hyytymmään.
Kahavikiille: 1 dl vahavaa kahavia, 1/2 dl vettä, sokeria sopivasti että on makijaa, rommiesanssia maun mukkaan, 2 liivatetta. Kaajoin kiilteen hyytyneen kakun päälle ja nostin kakun hetkeksi aikaa pakkaseen.
Vatkasin kermavaahon koristelua varten, hain kakun pakkasesta ja koristelin sen. Sittepä ei tarvikkaan muuta ku syyvä kakku. :)
Onnea kokille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joulurauhaa, joulurauhaa sitä kaipaa maa, jotta ihimiset sais pelotta vaeltaa. Rauhanruhtinas, joulun Herra antaa rauhan ja ilon sydämeen ...
-
Mennee nämä mun hommat ihan Pelle Pelettoman hommiksi ku alon värkkäämään jotaki aivan hullunkurista juttua. Mää en oo vielä niin kehittyny ...
-
Lyhentykköön tie askeltesi alla. Olokoon tuuli myötäinen matkallasi. Paistakkoon aurinko läpimästi kasvoillesi, lagetkoon saje pehemiä...
-
Indian Marketista löyty kivoja herkkuja Ostin kokeeksi Japanilaisia palleroita jotka kuvan ja tuoteselosteen mukkaan vaikuttas hyviltä. So...
Facebuukin käsityöhaaste oli kyllä mukavin juttu mitä on ollut. Sai tuoda iloa kaverille muutenkin kuin sähköisin sanoin ja kuvin. Kiva että tykkäsit! :)
VastaaPoistaTerkuin Satu
Hmmmmmmmm, ompa hyvännäköi kakku!!
VastaaPoistaLöysin sinut toisen blogin kautta, kun hämmästyneenä jäin katsomaan, mummeli,, ja mietin, etten ole sinne vastannut, painoin sitten kuvaa ja totesin, meitä on nyt kaksi mummelia. Kiva juttu. Hyvää syysviikkoa sinulle!
VastaaPoistaonnea yllärivoitosta, kiva kassi.. ja vesi herahti kielelle nii jotta on se tehtävä tää kakku kun tulee kekkerit
VastaaPoistaOnnittelut molemmista! Ihana kassi ja kaunis kakku ja varmaan tosi makiakin :)
VastaaPoista