Rasvan polttua

- vaari kirijottaa -  Olipa tässä viikolla sellainen päivä, jolloin Toivon Torin ovensuussa, siinä ulkona, oli kori täynnä kippoa ja kuppia ja vieressä lappu, että ota tästä. Maassa sen korin vieressä oli viiden litran valurautapata kansineen. Kurkistin pataan ja olihan se vähän ryytteessä. Mutta ei pahasti kuitenkaan.
Sisällä kirpparin täti sanoi, että kyllä sen ilmaiseksi saa kun he eivät viitsi sitä puhdistaa ja noin likaisena sitä ei voi myydä. - Vie pois vain!
No minä sanoin, että on tuo niin hyvä pata, että mielihyvin annan siitä muutaman euron. Täti hymyili ja laittoi rahan kassaan. Minä puolestani lähdin kotia kohti UPOn pata kainalossa. Kotona hinkkasin ja hankasin pataa, käryytin uunissakin, mutta ei ne ryytteet kaikki irronneet. Päätin, että kyllä tälle pitää tehdä perusteellinen puhdistus luonnon konstein. Ninpä sitten...

Eilen sitten oli padan puhdistuspäivä. Nostimme padan autoon, silavatuubi ja patakintaat sekä muut tykötarpeet vielä mukaan ja menoksi. Ajoimme kaupungin itäiseen osaan Vanttauskoskelle 55 kilometriä ja siitä vielä ohi muutama lisää. Sieltä löytyi hommaan sopiva laavu ja sen edestä nuotiopaikka. Kunnon roihut ja hiillosta odottamaan. Sitten pata hiillokselle ja johan kohta olisi puhdas pata!

Makkaratkin siinä paistoimme ja rasvanpolttoharjoitukset jatkuivat kuumina. Tämä rasvanpoltto onnistuisi kyllä leivinuunissakin hiilloksen päällä, mutta meillä kun ei ole sellaista leivinuunia niin näyttää homma hoituvan nuotiollakin.

Työn edetessä tuli mieleen, että sama homma pitää tehdä 20 vuotta käytössä olleelle paistinpannulle ja lättypannullekin vielä tämän kesän aikana.

Aikansa sai odotella, että pannun uskalsi nostaa patakintailla käsiään suojaten viereiselle penkille. Oli se pata nimittäin sen verran kuuma!

 Kaupasta löysin viikolla Muurikan silavatuubin ja siitä nyt vielä kuumalle pinnalle hyvä rasvaus. Johan tuli kaunista jälkeä. Nyt alkaa pata olla karjalanpaistia vaille valmis. - No, taidan kyllä vieläkotona sivellä lisäkerroksen pataan tuota rasvaa ja laitan sitten padan uuniin rasvapolton viimeistelyyn edes tunniksi. Se on viimeinen voitelu ennen sika-nautaa, sipuleja ja porkkanoita. Tuo Muurikan tuubi kourassa kävi kyllä mielessä, että olisi se ajanut ihan saman asian kun olisi kaupasta käynyt ostamassa läskin palan ja sivelyt sillä padan pintaa. Vään käyhän se näinkin...tuubiläski.

Kello lähenteli jo puolta yötä kun lähdimme kotia kohti. Matkaa oli aika tarkkaan 60 kilometriä ja kun pysähdyimme vielä tarkistamaan matkan varrella olevan tutun korvasienipaikan, niin olihan se kello jo yksi kun lopulta ehdimme rasvanpolttoreissultamme kotiin. Korvasieniäkin saimme kaikkiaan melkein ämpärillisen, joten sitäkin osin reissu oli antelias.

 Lapin luonto luo outoa taikaa, lauletaan jossain laulussa. Se täytyy myöntää, että kun kesäyön valossa ja auringon paisteessa etsii vaaran kupeesta yöllä korvasieniä, niin on siinä sitä jotakin! Sitä outoa taikaa! Ja puhdas pata auton peräkontissa.