maanantai 23. toukokuuta 2016

Niin siinä kävi

Kyllä piti illalla jännittää suomipojan peliä. Vaikka kuin oli peukut pystysä niin eipä vaan menny kiekko Kanadan maaliin, harmi. Mutta semmosta se on peli, aina ei voi voittaa.
Hienon turnauksen pelasivat joka tapauksesa.

Jäin miettiin Paavalin kertomusta voittopalakinnosta, miten sinnikäästi tulis pittää huoli siitä, ettei mikkään muu asija maailmasa tulis niin tärkijäksi, että se sivuuttas voittopalakinnon.
Voittopalakinnon omistajan on heleppo hymyillä.
Voittajan puolella on hyvä olla.

Kummalla puolen sää oot?

-vaari kirijottaa ny - tähän mummelin perrään jatkot. Meinaan vaan että, että on näisä kuiten iso ero! Jääkiekossa voitto perustuu hirviään yrittämiseen, mahottomaan onnistumiseen ja joskus vielä tarvitaan melekosesti tuuriaki. Tuo Paavali sanoo esittelemänsä elämän voittopalakinnon olevan ihan kokonaan lahajana saatavissa. Efesolaisille kirijottaessaan hän sano, että
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä."
Se sinnikkyys ja sen tarve on kyllä tojellinen tässäkin. Ihimisellä ku on niin iso tarve ja halu olla onnistunut, tienata ihan omalla työllään, että lahajan vastaanottaminen tekkee joskus kipiää. Muistan omalta yrittäjäuraltani tappauksen yhen joulun alta. Meijän joulukukkamyymälään tuli vihanen mies siinä aaton aattona. Kirota pärskäytti jo ovella, tuhisi ja puhisi. Kohta kävi ilimi miehen käytöksen syy: naapuri oli tuonu joulukukan hänen kotiinsa lahajaksi. Oli toivottanu kukan myötä hyvät joulut ja kiitelly kuluneesta vuojesta. Nyt tämä lahajan saanu tuli vihasena ettimään samanlaista hyasinttia, että sais viijä tuolle naapurille kukan ku maksuksi hänen kukasta. Ei voinu ajatella, että naapuri olis hyvää hyvvyyttään kukan tuonu lahajaksi oottamatta saavansa siitä maksua. Sitä touhua katellesa ajattelin, että tämä saattaa olla hyvä kuvvaus siitä kuinka vaikia on ihimisen vastaanottaa pelastus ja syntien anteeksiantamus lahajana Jumalalta. Mukavempi olisi etes vähä saaja vejota ommaan yrittämisseen ja onnistumiseen, saaja maksaa taivaspaikka omilla ponnistuksilla.
Vaari ny sannoo, että yritettään vaan sinnikkäästi pysyä sillä puolen, että en voi ite ittiäni pelastaa. Jos en halua ottaa sitä lahajana vastaan niin saattaapi jäähä saamatta koko pelastus. Voittopalakinnon lahajana vastaanottavan on ihan pakko hymmyillä. On se vaan nii hyvä juttu.


4 kommenttia:

  1. Meilläkin isäntä kuuntelee aina otteluita radiosta ja ite en välitä yhtään mistään urheilusta. Mutta eipä mua haittaa, vaikka ottelun äänet kuuluu ja välillä isäntäkin oikein innostuu:) Mutta, oli niin hyviä nuo huomiot teillä noista tärkeimmistä asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kovin palijua urheilua seuraa, jääkiekkua kahton sillon ku suomi on mitalipeleisä mukana.

      Poista
  2. Kyllä vaari nyt kirjottaa oikiaa asiaa. on ihana kun saa uskoa ja luottaa siihen että minutki on pelastettu, ihan nuin vain armosta. Ihan iliman omia ponnistuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, omat voimat, kyvyt ja taidot ku tahtoo olla enemmänki esteenä ja haittana täsä asijasa. Ne ku ossaa jättää syrijään ja antaa armolle tilaa, sillo alakaa sisimmäsä tapahtumaan ihimeitä.

      Poista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Suru

 Suru Suru laskeentuu ylleni kuin viitta, eikä muulle oo tillaa. Se täyttää syvämmen ja mielen, irrottaa itkun kielen jopa niin, että hengit...