Kiitti on hyvä sana

-vaari kirijottaa ny –
Tässä yhtenä iltapäivänä tulin keskustan suunnasta kävelytietä kotiin päin. Aurinko pilkahteli vaaran rinteen lumikuorrutettuihin puihin. Valoa on jo reilusti enemmän kuin kuukausi sitten ja kuinka paljon sitä onkaan kunhan vielä kuukausi eletään.

Siinä missä kävelytien varressa kasvaa metrin, alun toista, mittaisia männyn turreja, oli pieni koululainen kahlannut reppu selässä mäntyjen keskelle. Lunta oli melkein kainaloita myöten. Punainen haalari ja pinkki reppu vihjasivat, että kintaat kädessä männyn oksia keskittyneesti puhdistava koulukas taisi olla tyttö.

Pysähdyin katsomaan ja hetki siinä menikin ennen kuin työn touhussa oleva tyttö huomasi minut.
-Vaan kylläpä tulee kaunista jälkeä, sanoin tytölle.

Tyttö kääntyi katsomaan, että kuka siellä häiritsee ja hymyili ujosti. Oksien puhdistaminen lumesta jatkui koko ajan.

      -Sinä saat ne pikkupuut siivottua lumesta tosi hyvin.

Tyttö nosti katseensa minuun ja sanoi silmät ilosta loistaen ”kiitti”.

Sanoin hei heit ja jatkoin matkaa. Tyttö jatkoi urakkaansa pienten mäntyjen keskellä.

Kotiin kävellessä mietin tätä pientä kohtaamisen hetkeä. Ajattelin toisen huomioimista ja hyviä sanoja, joita jokainen voi jakaa ympärilleen kunhan vain huomaa hetkeksi pysähtyä kohtaamista varten. Tytön ”kiitti” toi minulle hyvän mielen, joka on kantanut jo useamman päivän. Kiitti vaan sinulle pieni lumisten oksien puhdistaja.