Tää päivä

Aamu alako järijettömällä pääkivulla. Ku sain silimäni auki, takaraivosa oli sellanen tunne että taitaapa tulla pää kipijäksi. Nousin ylös, käväsin hyyskäs ja olin laittelemasa aamukahavia ku jysähti. Iskipä sellasella voimalla kipu vasemmalle puolen kalloo että eipä oo hetkeen ollukkaan.
Kahavin juonti jäi siihen. Nakkasin pari ibumaxia nieluun ja vettä päälle. Takasi petiin maate oottelleen että kipu mennee ohi.
Olin varmaan maannu toista tuntia ku kokki kävi kahtomasa että onko yhtään kipu hellittäny. Olihan se vähä, mutta ei ollu vielä täysin ohitte. Kysy että haluaisinko jotaki. Kuppi kahavia ja juustosarvi kiitos, ne tuotiin ja vielä lasillinen vettä. Ihime kyllä pysyvät kaikki sisällä, pääkipu ku saa aikaan pahoinvoinnin tunteen.
Torkahin vielä toisen tunnin. Puolelta päivin alako tuntummaan että taitaapa pää selevitä.

Petisä tuumin, että saan olla todella kiitollinen ja onnellinen ku ei kipu oo joka päivästä. Miten ihimeesä ne ihimset selevijää ja jaksaa joille mitä erilaisemmat kivut ovat kaiken aikaa läsnä. Onneksi lääketiede on kehittyny ja on olemasa tehokkaita kipulääkityksiä. Mutta niistä huolimatta, henkisesti raskasta ja rasittavaa ainainen kipupiina.
Vaan kukapa meistä vois tuohon asijaan ite vaikuttaa, ei kukkaan. Se on niitä elämän alueita jota kukkaan ei kohalleen haluais, ne vaan tullee jos on tullakseen.
Seleviäminen ja jaksaminen on varmaan tosi palijo kiinni ihimisen omasta asennoitumisestaan.
Ainahan on mahollisuus katkeroitumisseen kohatessamme ikäviä asijoita. Toinen vaihtoehto ottaa ne vastaan siten, että tälleppä en voi mittään, tämän kans vaan pittää soppeutua elämään.
Mikäs minä oon mittään sanomaan omien kipujeni osalta jotka on kuin hiekan jyvä aavikolla, verrattuna heihin joilla kiputila on se aavikko.
Mutta voimia ja jaksamista teille joitten elämää kuormittaa jatkuva kipu. Toivon ja rukoilen, että Jumalan apu saavuttaa ja koskettaa.

Tää päivä on sään puolesta perin harmaja.
Lämpöasteita 1,5 ja epämäärästä sajetta. Välillä tullee vesitihirua, välillä taas lunta. Hetki sitte tuli suuria kinttahia, kuten ruukataan sanua. Siis semmosia lumihiutaleita jotka on lässähtäneitä, raskaan olosia ja satavat alas tipahtamalla. Ei sillaitte ihanasti kevyesti leijumalla miten satelee pakkasella. Pakkasellahan lumihiutalleet ovat kuin pieniä tähtösiä, jotka kevyesti ilimasa leijuessaan tekevät mitä moninaisempia kiemuroita ja kuvijoita. Niitä oli kakarana kiva jälestää ja yrittää saaha otettua kiinni suuhunsa.
Vesisaje vei lumet puista. Ovat ny perin alastoman ja synkän näkösiä. Toisaalta jäätyvä vesi puitten oksilla saa ne hiukan kimmeltään, etenkin jos paistas aurinko. Se on pysytelly aika visusti piilosa, ei oo naamaansa näyttänny monneen päivään. Mutta sehän kuuluu kaamokseen.

Tälle päivää on pari asijaa kaupungille. Puoli kolomelta on työporukan kans ruokailu, pääsen eka kertaa tutustummaan Turkkilaisen ravintolan makumaailmaan. Ruokailun jäläkeen käyn hakemasa uuvet silimälasit. Pakko oli hankkia uuvet ku näillä vanahoilla alako näkeminen olla hankalaa. Tekstit meni turhurusiksi, käsitöitä tehesä katos neulasta silimä ja työ piti siirtää kauemmas jotta erottas mihin kohtaan pistot pittää tehä.
Kauvas kahtoesa näki epäselevästi. Ihimisen kans ku jutteli eikä selevästi tai tarkasti erota toisen silimiä, se tuotti hankaluutta. Teki sellasen inhottavan olon silimiin, aivan ku silimien eesä ois jotaki, tai lasit ois likaset.
Nykyset lasit oon hommannu viis vuotta sitte. Viijesä vuojesa oli tullu aika suuria muutoksia näkökykkyyn, etenki oikijaan silimään. Oikija silimä ku on johtava silimä, niin sehän vaikuttaa kauttaaltaan siihen miten sitä näkkee molemmilla silimillä yhtäaikasesti.
 Mahtaiskohan olla hyvä juttu sellanen, että hankkis piilarit? Laittas oikijaan piilariin likinäön ja vasempaan kaukonäön. 

Mukavaa tätä päivää!