Putkilapsi

Oon putkilapsi.

Sain alakuni laboratorion

keinohedelmöitys osastolla,

näin mulle on kerrottu.

Minut istutettiin kohtuun

jonka tulevat aikuiseni

olivat vuokranneet,

kun heistä kumpikaan ei voinut

mua kantaa.

Oon putkilapsi.

Synnyin maailmaan viattomana,

ihanana, heleäposkisena pienokaisena.

Synnyttäjästäni en tiijä mittään,

eivät oo kertoneet, vaikka

onhan hän äitini.

Oon putkilapsi.

Aikuiseni opettavat sukupuolineutraalia ajatusta

puhuttelevat mua aina vain etunimeltä.

Koulusa en tienny kummalle puolen menisin, 

kun luokka jaettiin joukkueisiin,

tytöt vastaan pojat.

Onneksi opettaja auttoi,

hän tiesi kumpaan joukkueeseen kuulun.
Mun odotetaan kasvavan terveeseen identiteettiin

tiedostamattani  kuka tai mikä oikeen oon.

Oon putkilapsi.

Aikuiset rakastavat mua yli kaiken.

He tekevät parhaansa

pyrkiessään olemaan isäni ja äitini,

jota ei he eivät kuitenkaan ole.

He ovat kaksi rakastavaa aikuista.

Oon putkilapsi.

Toisinaan sieluni itkee ikävää

jostain käsittämättömästä syystä.

Mitä se itkee?

Se itkee isän ja äitin ikävää.

Sitä tunnetta ja kokemusta

mitä on olla isän sylissä joka halaa

tai äidin joka suukottaa hellästi poskeani.

Oon putkilapsi.

Tiijän isän ja äitin olevan jossakin.

Tekkee kipijää, ku toiset kyselevät

misä sun äitis on?

Tai, ku kuulen kaverini huutavan ilosesti;

Hei iskä, mennäänkö mummolaan?

Haikeana ja kateellisena jään miettimään

millasta olisi päästä mummolaan.

Oon putkilapsi.

Aikuisten maailmaan hankittu

onnellisuuden tuoja,

että hekin kokisivat elävänsä

ehyttä perhe-elämää.

Saan ellää rakkauden keskellä,

minusta välitetään ja huolehditaan.
Multa ei puutu ulkonaisesti mittään.

Kuitenkin kaiken sen keskellä,

kukkaan ei tunne sieluni ikävää

jota he eivät kykene poistamaan.

- M.P.Mäki-