Joulu tulla jollottaa

Montakos aamua vielä aattoon?
Jos oikeen laskin niitä taitaa olla ykstoista.
Ootahan muistanu että tää aika on just se jollon tontut kulukee ja kiertää.
Meille jos tulevat joutuvat ottaan tikapuut mukkaan mikäli aikovat ikkunoista päästä kurkkimmaan.
Toinen vaihtoehto on tietysti että kiipiävät katolle ja sieltä kiipeilyköyven avulla sitte laskeentuvat kerros kerrokselta alas päin.

Kakarana ne nuo tonttujutut oli jänniä ja tärkeitä. Joulupukille kirijotettiin usijampiaki kirijeitä. Paperin palaset joihin olin toivelistani räntänny rullasin rullalle ja sijon kiinni potkukelekan käsinoijaan villalangalla.
Olihan se aamullä jännää mennä kahtommaan oliko paperirullat vielä paikallaan vai oliko ne hävinneet.
Toivelistat eivät täyttyneet kokonaisuuessaan koskaan ne ku tais olla ylimitotettuja. Joka joulu kuitenki muutaman lahajan sai. Tavallisesti ne oli ihan käyttötavaraa, vaatetta ja harrastusjuttuja.

Palapelit oli sellanen joita saatiin lähes joka joulu. Niitten kokuamisesa meni aika mukavasti. Yks joulu saatiin kolomen tuhannen palan palapeli jota tais koota koko porukka.
Värityskirijat oli mulle mieluisia ja ompelukuvahahamot. Kaikkihan tietää ompelukuvahahamot?
Pahaville piirretty kuva joihin oli merkattu pisteillä reikien paikat.
Ekana tökittiin toppaneulalla reijät, sitte villalankaa neulaan ja ommeltiin hahamon reunat.
Jos kuvasa oli esimerkiksi tyttö jolla mekko ja kukkia. Mekko piti ommella eri värillä kuin tukka. Samoten kukat piti olla eriväriset.

Nykysin ompelukuvisa on valamiiksi tehyt reijät jotka ovat aika isot verrattuna kuvan kokkoon. Toki isosta reijästä lapsen on heleppo pujottaa neula, mut lopputulos ei oo niin kivan näkönen mitä vanahanaikasisa.
Reikien tökkiminenhän oli kehittävää, se vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Tehhäänkö lelut nykyään liijan valamiksi ettei niitten kans sitte jaksakkaan leikkiä. Ei jää tillaa lapsen mielikuvitukselle ku aikuset ovat jo teheneet sen lapsen puolesta.
Tästä hyvä esimerkki jonka setä kerto. Olivat ostaneet pojalleen lahajaksi hienon paloauton.
Pikkupoika oli tietysti innoissaan repiny paketin auki ja löytäny laatikosta punasen vinkuvan ja  valoja väläkkyvän paloauton. Poika oli hetken aikaa ajellu autolla mut jättäny sen sitte laattialle. Hakenu sen laatikon ja alakanu leikkimään laatikolla, vinkunut ja vonkunut ite, päästellen suustaan moottorin kiihytysääniä sitä mukkaa miten luijaa paloauton piti kulukia.

Olipa niin tai näin, joulu on kerran vuojesa vaan, ja se on kohta.

Ollaan kilttejä, rakastetaan ja muistetaan toisijamme, eikä unoheta sitä mikä joulusa on tärkeintä.