Iäksi mieleen jääny pontso

Mahonkohan olla kahentoista ku kulijin äiteen mukana  kutomapiirisä. Kutomapiiri kokkoontu siihen aikaan Kauppilan isosa tuvasa. Tuvasa oli usijammat kangaspuut. Oliha se melekosta pulinaa ja pauketta ku samalle iltaa sattu joka puitten ääreen kutoja ilimestymmään. Se oli semmosta sosijaalista kanssakäymistä, yhenlaista " terapiaa" ku arkisista askareista emännät keskenänsä raatasivat.
 Äitee kuto shaaleja ja pontsoja. Mää sain puolata lankoja puolille ja se oliki tosi mukavaa hommaa.
 
Jokkainenhan kai tietääki mut sanonpa kuitennii. Kangaspuilla  ku kujotaan, kutopa sitte mattoja, poppanoita tai pontsoja, aina ku alottaa uuven tekemisen samalle loimelle, niin eellisen ja uuven välliin jätetään 15- 25 cm matka lointa vappaaksi. Loimen välliin voi pujotella vaikkapa sanomalehen sivuista taitellun paperin tai voihan se olla vaikka pahavilaatikosta leikattu pahavinen soiro.
Valamiit työt irrotettaan toisistaan katkasemalla loimi välipaperien keskeltä, jolloin jokkaiseen työhön jää loimenpäät senverta pitkiksi jotta ne voijaan solomia

 Äitee oli nostanu kolome pontsoo pöyvälle jotta ne leikataan irti toisistansa. Minä sain sakset kätteen ja siitäpä vaan leikkomaan. Välipaperien välistä oli heleppo leikata suhteellisen suoraan, paperin reuna ku toimitti viivottimen virkaa.
Ensimmäinen pontso irtos ihan hyvin. Toisen ja kolomannenki sain leikattua ihan hyvin irti toisistaan, mutta sitte...voi voi ..kertakaikkiaan voiiihhh.

Ku alon nostammaan viimmestä pontsoo ylös, huomasin kauhukseni että talon emännän pöytäliinan kulumasta oli irronnu meleko hyvän kokonen palanen. Olin polonen loimilankoja leikatessani leikannu samalla liinankin. Äkkiä laskin pontson takasi pöyvälle, en tohtinu nostaa sitä, sydän hakkas ihan sairaasti. Kyllä kävi pienen tytön mielesä monenmoista ajatusta että mitenkähän tästä seleviää. Eipä siinä muu auttanu ku mennä äiteelle kertommaan millanen vahinko oli päässy tapahtummaan.  Mittään muistikuvvaa ei oo siitä miten se asija loppujen lopulta selevis. Pitäs joskus kysyä äiteeltä mahtaisko hän muistaa.Tekevälle sattuu.

Pontsoon piti alunperin tulla lettikoriste pääntien ympärille mut sitä ei siihen oo koskaan tullu. Kotua ku muutin pois pontso jäi tielle tietämättömille, ei lähteny mun mukkaan. Oliskohan siitä nelijä-viis vuotta ku äitee kyseli että onko ruskija pontso mun, toimitti sen mulle. Pontso on lojunu tuola kaapisa pitämättömänä, ruskija sävy tuntuu ykstoikkoselle...värittömälle...tähän pittää saaha väriä.

 

 Neulahuovutuksella toteutin värijäyksen. Eipä sitä tiijä jos pontsolle löytys vielä käyttäjänsä kunhan pikkulikat muutaman vuojen kasvavat.