Verhoilua

 Yks mukavimmista hommista on huonekalujen verhoilu. Alakuun se oli harrastus, kunnostin ja verhoilin tuoleja ihtelle.

Pikkuhilijaa tieto levis ja rupesin tekkeen hommia muillekki. On se mukava ku huonekalut saa jatkoaikaa eikä niitä tarvi paiskata poltettavaksi. 

Tämän toolin istunosa oli painunu aikalailla littanaksi. Aattelin, että kaikki täytteet on vuosien saatossa jauhaantunneet muruksi ja ne pittää uusia. Vaan eipä olleet. Pöyhin ja käänsin täytteet, reunimmaiset keskelle ja keskeltä reunoille ja hyvä tuli.  Kylläpä siinä kelpaa istuskella. 

Täsä toolisa oli alunperin vaalijan tiikin väriset jalat. Hijoin jalat ja käsittelin ne eebenpuu sävytteisellä puuvahalla. Uus kangas on siniharmaja, soppii tosi hyvin värit yhteen.ää Asiakas oli tyytyväinen, tuumas, että sehän on aivanku uus. 

Tiijäkkö mitä omistat?

 Täsä yks päivä ku olin töisä, niin kiinnitty huomio pieneen lasipalleroon jonka mummo oli laittanu koristeeksi kaapin päälle. Sen verran mua kiinnosti, että kysyin mummolta jos saisin vilikasta pallerua vähä lähemmin, jos vaikka löytys tekijän nimi pohojasta.

Yhesä me sitä lasipallerua kahtottiin ja ihimeteltiin sen kaunista muotua. Pallero ku oli muovoltaan hieman ovaali, ehkä kuus senttiä korkija ja suunnilleen saman levynen. Keskelle palleroon oli puhallettu reikä, joka teki palleron sisälle kivan kuplan. 

Palleron pohojasta löyty tekijän nimi ja vuosilukuki, Sarpanevan tuotantua vuojelta viiskytseittemän. Minähän juttelin heti kännykälleni ja hetkesä se löysi kuvan pallerosta ja monesta muusta samanlaisesta.

Löytypä joltaki sivulta palleron myyntihintaki, lähemmäs pari tonnia. Sanon mummolle, että sulla on ihan arvokas pallero kaapin päällä. Oh hoh, tuumas mummo; enpä oo tienny että se on noinki arvokas. Sen oon tienny, että jonku tunnetun suunnitteiljan tekemä se on, oon periny sen äitiltäni.

Niinpä niin, ei tienny mummo mitä omisti.

Eikä uskova ihiminenkään aina taija oikeen tietää ja tajuta mitä omistaa, ku saa omistaa syntien anteeksi antamauksen, ijankaikkisen elämän toivon. Sen kalliimpaa ja arvokkaampaa ei voi omistaa. Ja ku sen tajuaa, niin jopa nousee hymy naamalle ja sisimmäsä kuplii kiitosmieli.

Totuttelua uuteen

 Muuttokuormat saatiin kuskattua ennen pääsiäistä Pohojanmaalle. Olihan siinä oma hommansa vaan aika nopijaahan nuo kuormat saatiin purettua ku oli reippaita kantokavereita paikalla, kiitos heille.

Etteinen, tupa ja kamarit oli aikalailla täynnä muuttoloojia ja tuntu ensalakuun pikkusen toivottomalle alakaa järijestelleen tavaroita paikoilleen. Mistä löytää millekki sopivan paikan ja mitä otetaan ja mitä laitettaan kiertoon. Huh huh...liijan palijo on kertyny roinaa kahenkymmenen vuojen aikana kerrostaloasunnosa asuesa, vähemmälläki sitä ihiminen pärijää.

Saatiin kuitenki suurin osa loojista tyhyjättyä. Ne tavarat mitkä tullee kamareihin jätettiin vielä loojiin. Kamarien katot ja seinät ku on veilä laittamatta, niin eipä niihin kannata mittään kantaa ennenku on ne on valamiit. 

Tuppaan ollaan tehty mummun vanahasta kaapista saareke. Joulun aikaan saarekkeen päällä oli iso, 90 x 150 kokonen pöytälevy, joka me oltiin hajettu palijo ennen joulua roskalavalta, ku omistaja halus päästä siitä erroon. Pöytä oli petsattu tiikin väriseksi ja lakattu paksulla kiiltävällä lakalla, ei passannu meille, ei sitte ollenkaan. Ei sitä semmoseksi ollu tarkotus jättääkkään, vaan sitä pienennettiin , hijottiin ja käsiteltiin ölijyvahalla, pöytälevystä tuli aivan ku uus.

Pari kolome kertaa saapi käsitellä pinnan ölijyvahalla niin siihen pitäs tulla hyvä, vettä hylykivä pinta. Vaari sano, että kyllä hän voi pöyvän pinnan laittaa jos muistaa ja ehtii. Mää ajelin pohojoseen vielä kolomeksi kuukauveksi töihin.

Vaarilla on loma ja loman jäläkeen hänestä tullee täys eläkeukko. Siinä vaiheesa mun työhommat pohojosesa loppuu ja asetun asumaan hirsitalolle. On semmonen oottava mieliala. Aika näyttää, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.

 

Muutto

 Niin siinä sitte kävi, meille tuli muutto.

Asunnon myyminen tuli ajankohtaseksi, ku vaarin työsarka alakaa olla loppusuoralla ja hän saapi jäähä nautiskelleen eläkeläisen rauhallisista päivistä. Työsuhe päättyy heinäkuun alusa ja sitä ennen on kaikki lomat pijettävä, joten hän saa jäähä lomille kuun lopusa.

Asunto laitettiin myyntiin ja ei menny ku vuorokausi niin löyty ostaja. Reilu pari viikkua niin asunto on tyhyjä ja uuvet asukkaat pääsevät kuskaamaan tavaroitaan sisälle.

Omien töitten takia jouvun olemaan paikkakunnalla kesäkuun loppuun asti. Vuokrasin pienen huoneiston siksi aikaa ja ku työt loppuu niin muutan pysyvästi Pohojois-Pohojanmaalle.

Mielenkiinnolla ja hyvillä mielin lähen uuteen ja tulevaan. Töistä ei oo vielä tietua uuvella paikkakunnalla, mutta luotan siihen, että eiköhän seki asija järijsety, ku kaikki muutki asijat on järijestyny muuton suhteen. 

Eipä muutaku, oikeen hyvvää pääsijäistä ja mukavaa kesän oottelua.

Sinisiä sävyjä

 Minijällä on kohta synttärit, tein lahjaksi villapuseron. Tiijän, että hän tykkää sinisestä, joten värisävyt on vaalijansininen, tummansininen ja vaalijan harmaja. 

Harmaja lanka on Kotikultaa, siniset seitsemän velijestä. Puseron malli löyty netistä. 

Minä ihte

 Kuinkahan moni on lukenu tai kuulu tarinan siitä maatalon isännästä, joka kevät tuluvien aikaan lähti kahtelemmaan peltojaan miltä ne näyttää. Pellon vieresä oleva kanava oli ääriään myöten täynnä vettä eikä isäntä ollu riittävän varovainen pellon reunalla kulukiessaan vaan horijahti ja mulijahti vetteen. Hätähän siinä isännälle tuli, ku vesivirta alako viijä mukanaan. Hän huusi  issoon ääneen, hyvä Jumala auta. Kanavan reunalla kasvo pajuja ja isäntä onnistu saamaan toisella käjellä siitä kiinni. Ku ote oli tarpeeksi luja hän huusi; ei tarvi auttaa, pärijään ihte. 

Niin sitä luulee ihiminen pärijäävänsä ihan ihte, eikä huomaa, että koko elämä on suuremmisa käsisä. Jos Jumala ottas siunauksensa ja varijeluksensa pois,  elämä tuhhoutus samantien. 

Ihmisen tullee muistaa oma paikkansa, " maasta sää oot tullu ja maaksi oot tuleva. " Henkäystäkkään emme ota ellei sitä meille annettas, nii se vaan on.