Kuinkahan moni on lukenu tai kuulu tarinan siitä maatalon isännästä, joka kevät tuluvien aikaan lähti kahtelemmaan peltojaan miltä ne näyttää. Pellon vieresä oleva kanava oli ääriään myöten täynnä vettä eikä isäntä ollu riittävän varovainen pellon reunalla kulukiessaan vaan horijahti ja mulijahti vetteen. Hätähän siinä isännälle tuli, ku vesivirta alako viijä mukanaan. Hän huusi issoon ääneen, hyvä Jumala auta. Kanavan reunalla kasvo pajuja ja isäntä onnistu saamaan toisella käjellä siitä kiinni. Ku ote oli tarpeeksi luja hän huusi; ei tarvi auttaa, pärijään ihte.
Niin sitä luulee ihiminen pärijäävänsä ihan ihte, eikä huomaa, että koko elämä on suuremmisa käsisä. Jos Jumala ottas siunauksensa ja varijeluksensa pois, elämä tuhhoutus samantien.
Ihmisen tullee muistaa oma paikkansa, " maasta sää oot tullu ja maaksi oot tuleva. " Henkäystäkkään emme ota ellei sitä meille annettas, nii se vaan on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)