sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Ahdistaa, mitä voi tehdä.

Pari viikkua sitte, vaari kirijotti  tämän jutun seurakuntalaisille jaettavvaan sähköpostiin.
Sain luvan jakkaa kirijotuksen muillekki kansalaisille.

Nyt kyllä ahistaa monia. Suomessakin, tässä maailman onnellisimpien ihmisten maassa, ahistaa monia ihan kipiäksi asti.  On ilmastoahistusta, ja mitä tässä uskaltaa ajatella ja sanoa -ahistusta. On sukupuolineutraalia ahistusta. Niin ja Korona-ahistusta. Pakolaisahistusta. Muoviroska-ahistusta. Lihansyöntiahistusta. Vegaanistista ruokavalioahistusta. Ylipainoahistusta. Ja ties mitä.


Monia uskovaisiakin ahistaa ja ahistus vaan tuntuu kasvavan päivä päivältä. 
-?
- Niinkö, no se on hyvä, jos sinä olet säilynyt tältä viimeisten päivien ahistukselta. Se on ilman muuta hyvä jos sinua ei ahista. Mutta silti kirjotan tässä muutaman rivin siitä, että mitä me uskovaiset voitais tehdä, että ahistais vähemmän.

Ihan ykkönen uskovalle ahistuksen vähentämiseksi on Jumalan tunteminen. Pitkin Raamattua on kautta vuosituhansien Jumala iskenyt ihmisiä irti ahistuksesta sanomalla, että älä pelkää. Vähän tarkempi käännösilmaus voisi olla, että älä turhaa ihan turhia pelkää,

Jumalalla on perusteet tuolle "älä pelkää" sanonnalle. Muistat, että ensinnäkin hän on luvannut olla kanssamme joka päivä. Hän on luvannut, että hän pitää meistä huolen, Ja kaikessa tässä hän on kaikki näkevä, kaikki tietävä, ja kaikkivaltias. Sitten hän sanoo vielä olevansa rakkaus. Jumalan käsistä ei mikään lipsu, niin, että hän joutuisi sanomaan, että oho! sattuipa lipsahtamaan epähuomiossa, anteeksi vaan. Ei! Kaikki on lujasti ja varmasti hänen kädessään. Jopa sinä olet. Turvallisesti!

Meillä on joskus ihan väärä käsitys siitä, että kyllähän Jumala varjelee niin, että ei uskoville satu mitään pahaa. "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." Noinhan se psalmissa 91 sanotaan. Ja kyllä se joissain tilanteissa ihan tarkalleen noin onkin. Mutta monessa kohtaa se enkeli ei ole meitä kantamassa kivien yli. Voisi olla, sillä poweria sieltä kyllä löytyisi siihen, mutta joskus näyttää siltä, että meille tekee ihan hyvää loukata jalkamme kiviin. Se voi tehdä jopa parempaa kuin se, että meidät kannettaisiin kaikkien kivien yli. Ja jos loukkaamme jalkamme kiviin, niin Jumala on silti suojeliamme.

No, joka tapauksessa Jumalan ja Raamatun tasapainoinen tunteminen vähentää ahistusta ja pelkoa. Jumalan tunteminen ja siihen tuntemiseen suopuminen tuo turvallisuutta ja hälventää pelkoa.

Kakkosena nykyajan ahistuksen vähentämiseen kehottaisin pikkasen välttämään ja vähentämään kaikkinaisen median käyttöä. Hyvä on pysyä ajantasalla asioista, mutta ihan välttämätöntä ei ole ajantasaistaa itseään ihan kaikessa. Jos kerta kaikkiaan uutisten katsominen ahistaa, niin jätä katsomatta. Jos Lapin Kansan jutut ahistavat niin eihän niitä ole pakko lukea.

Netti on viime aikoina ottanut asemansa mitä pahinpana pelkoa ja turvattomuutta ja jopa tietämättömyyttä lisäävänä viruksena. Sanoin viruksena siksi, että netin kautta varsinkin kaikki paha leviää paljon tehokkaammin ja nopeammin kuin mikään koronavirus.

Ei sinun ole pakko lukea kaikkia viisaiden ja tietävien ihmisten kirjoituksia Facebookeista ja blogeista. Ei edes kaikkia uskovien kirjotuksia. Nukut paljon paremmin kun et lue.

Netistä on tullut oivallinen paikka ihmisille, jonka kaltaisista Jeesus puhuu esimerkiksi Mark 13:5 jakeesta etiäpäin. "Monet tulevat esiintymään minun nimelläni", Jeesus sanoi. Nyt on netti täynnänsä tietäväisiä, jotka eivät kyllä sano olevansa Jeesus, mutta he kyllä ainakin tietävät mitä Jeesus sanoisi jos hän kirjoittaisi nyt nettiin tai tekisi juutuubivideon.

Jeesus sanoi tuossa Mark 13 luvussa, että nämä ovat ensinäkin uskovia (ainakin kuuluttavat sanomaansa Jeesuksen nimellä oikeaksi), jotka johtavat ihmisiä harhaan ja aiheuttavat pelkoa. Usein heidän vaikutuksensa aiheuttaa hajaannusta uskovien joukossa. Omalla tietämisellään he jakavat ihmiset niihin, jotka uskovat heihin ja sitten niihin epäuskoisiin, jotka ovat kriittisiä näitä Jeesuksen nimessä asioita kuuluttavia kohtaan.

Usein he myös onnistuvat lisäämään tietämättömyyttä. He esiintyvät tietävinä ja jakavat tietoa, mutta kuka tarkistaisi mitä lähteistä heidän tietonsa on peräisin. Aika usein sillä ei ole lähdettä ollenkaan, vaan se tieto on syntynyt heidän luuloistaan, olettamuksistaan, huhuista ja muista yhtä varmoista tekijöistä. He eivät siis lisää tietoa, vaan paremminkin tietämättömyyttä, jota hyväuskoiset luulevat tiedoksi ja sitten myös levittävät eteenpäin.

Jos siis ahistaa, niin vähennä media- ja nettitulvaa kaikissa sen muodoissa. Nuku pitkiä yöunia, äläkä viimeisenä illalla selaa nettiä, äläkä ensimmäisenä aamulla selaa nettiä. Johan ahistus parissa viikossa helepottaa. Siinä samalla ota Raamattu ja etsi sieltä rohkaisevia kuvauksia turvallisesta ja sinusta huolta pitävästä Jumalasta. Ja kohta kun nämä teet, saat nähdä, että ahistus kaikkoaa ja rauha tulee tilalle. Sydämen rauha.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...