perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaloja narraamasa

Taitaapa siitä olla viikko aikaa, ku oltiin pojan kans kaloja narraamasa. Ajettiin ensin tutulle paikalle josta sain pikkuruisen muikun, poika sai pari kilosen hauven.
Vettä sattaa tihhuutteli vähän väliä, vaan ei se meitä haitannu, ku päällä oli sajevaatteet.
Päätettiin sitte vaihtaa paikkaa. Poika kahto navikasta vähä suuntaa mihin mentäs ja löysi jonku järven keskeltä mehtää misä ei oo aikasemmin käyny. Joten suunnistettiin sinne.

Kovin pitkästi ei tarvinnu aijaa, ku navikka näytti että pittää kääntyä vasemmalle. Vastaan tuli mehtätie joka näytti olevan ajokuntonen ainaki alusa. Pari sattaa metriä pääsi aijaan niin tie alako muuttummaan huonommaksi. Tultiin kahen polun risteykseen, valittiin vasemman puoleinen poloku. Ajettiin vielä jokunen metri, vaan sitte oli auto jätettävä tienpuoleen. Niin kuoppasta ja kivikkoista oli poloku, ettei kannatanu alakaa riskeeraamaan auton pohojaa. Poika kyllä vähä luuli omistavansa maastoauton, ku ajeli sillä menemään huonoistaki kohista äiteen huutaesa vieresä, varo kiviä.

Auton eesä oli melekonen hakkuuaukia. Poika tuumas, että tuostahan meijän on heleppo oikasta. Kalastuskamppeet mukkaan ja menoksi. Hakkuuaukio oli ojitettu. Reilun metrin levysiä, vetisiä ojia. Olipa mukava hyppiä niitten yli kalastussaappaitten roikkuesa olkapäillä, ongenvapa ja matoämpäri heilahellen käsisä. Ois ollu helepompi reitti kävellä polokua pitkin.
Jos joku ois nähäny meijät niisä kamppeisa rämpimäsä hakkuuaukiolla, nii pöhölöksihän se ois meitä luullu. Liekkö ois kovin palijoo erehtynykkään, kalastusinto ku iskee oikeen päälle, nii sehän on tietynlaista hulluutta. :)

Päästiinhän me lopulta polulle joka johti järven rantaan. Mulla alako välillä epäusko herräämään, ku poloku vaan jatku ja jatku eikä järviä näkyny missään. Poika silimäili mehtää ja tuumas, että kyllä se järvi nuitten puitten takana on. Nuo taaimmaiset puut on nimittääin kauempana, puitten välisä on pakko olla aukeempi kohta. Tarkistettiin suntaa navikasta ettei kulijeta vika suuntaan. Järvi ku alako puitten lomasta vilahtelleen sannoin, että nythän me voitas tästä oikasta. Ei oikasta, kävellään polokua tuonne niemen kärkeen siinä saattaa olla parempi paikka, oli pojan vastaus. Niihän sitä käveltiin.
 Niemenkärki oli kyllä nätti ja rauhallinen paikka. Ilta oli ihanan rauhallinen, ei ollu suurta inisevää ihailijajoukkua ympärillä eikä vettäkään satanu haitaksi asti.

Poika sano mulle, että laita muikku syötiksi, tiijä vaikka hauki siihen tarttus. Minähän laiton muikun koukkuun ja kahalasin rantavetteen niin syvälle mitä saappaanvarsi anto myöten. Kahalasin rantaa etteen päin pitäen kolomimetristä ongenvappaa niin kaukana, ku suinki pysty. Kahalasin rapiat viiskyt metriä yhteen suuntaan rantaa ja sitte takasi. Takasi tullesa ihan rannasa kaislikon seasa molskahti. Siirsin nopijasti onkeni lähemmäs sitä kohtaa siinä toivosa, että rannasa ollu kala sattus muikkusyötin huomaamaan.
Hetken päästä alako nykiminen. Arvasin, että ny oli koukusa muikkua suurempi vonkale.
Vetelin siimaa lähemmäs rantaa ja haukihan sieltä tuli. Ei mikkään niin suuren suuri, mutta hauki kuitennii.

Syöttimuikku löyty rannasta ja laiton sen uuvestaan viritykseen. Ois saattanu tulla toinenki hauki, mutta muikku takertu kaislikkoon ja jäi sinne. Onneksi oli matoja joita laittaa syötiksi.
Yks särki oli kiusana. Se söi monta kertaa mavon koukusta, jäi kolomesti koukkuun päätyen aina takasi järveen.
Illan kohokohta...
Ahavenelta oli yks evä lähteny irti, jälilellä oli vain pikkunen tynkä. Liekkö sen kimppuun käyny joku suurempi vonkale, kuvitellen saavansa ahavenesta suupalan ihtelleen. Tai oiskohan sen evä voinu tarttua johonki kalastajan vieheeseen. 
Illan saalis; kaks ahaventa ja kuus haukia, nii ja ne kolome pois heitettyää särkiä.
Takasi autolle oli helepompi kulukia kalojen kans polokua pitkin kuin oikasta hakkuuaukian kautta. Kantomatkaa oli lähes pari kilsaa, konstit on monet sanon...


4 kommenttia:

  1. Olipas se mukava kalastusjuttu. Mukavasti kirjoitettu, kiitos tästä. Ja saalistakin tuli ihan runsaasti. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Tätä oli hauska lukea:) Melkein saattoi mielikuvituksessaan nähdä senkin kun äitee huuteli kiviä varomaan tai kun siellä hakkuuaukealla menitte kalastuskamppeitten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvitus on valtava voimavara, sen avulla pääsee paikkoihin joihin ei muuten ole mahollisuutta päästä.

      Poista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...