Anoppi sano, että se on se kirkon puolen kamari, siis sillä nimellä tunnettu. Meijän kun teki mieli nähä nekin hirret, niin otettiin seinävällyt pois. Niitä tapetteja oli kaikkiaan 17 eri kerrosta jos tapetiksi laski sen Huvudstadbladetin sivut vuodelta 1892. Laitanpa tähän kuvat kaikista, niin näät mimmosia kuoseja on heinätöitten väliajoilla seiniin liimattu.
Se kamari ja juuri se seinä näytti tapetoinnin purkamisen jälkeen tältä:
Ja sitten tapettikerrokset alimmasta lähtien, eli kerrokset hirsipinnasta valoon päin.
Ei oo Merijärvellä vielä monessa talossa oikeita tapetteja, sanoi isäntä ja liisteröi kukkatapetit Huvudstadsbladettien päälle.
Punaisia ruusuja merkiksi siitä, että vaimo tuli taloon ja että ensimmäinen lapsi syntyisi kohta.
Rakkaus kukoisti ja isäntä osti nyt keltaisia ruusuja.
Hallavuodet jättivät jälkensä ihmisiin....ja tapetteihin.
Uusi aika ja uudet mallit tulivat kuitenkin
vääjäämättä kirkon puolen kamariin.
....mutta emäntä sanoi, että sitä iankaiken samaa tapettia katella. Boordinauhakin piti saada kun tapetti ite oli vähän köppäänen.
Romantiikka ja talontytär valtasivat kamarin kun tytär tuli naimaikään.
Voi turhuuksien turhuus, sanoi saarnamies kukkatapetista ja niin malli taas muuttui kamarissa ja tytär lähti miniäksi Petukkaan.
Jos kuiten laitettais rohkiasti etes vähän vaaliampi?
Kyllä se tuo vaalijee tapetti saa kamarin näyttämään isommalta, eikö vaan?
Tällästa yksinkertaasta ne Ruottiskin suosivat, sanoi poika kun kesälomalle Volvolla tuli.
Kyllä äitin kamaris saa kukkia olla, sanon minä.
Vaan tämä oli ossuuskaupasa halapaa ja ostin sitte joka kammariin kun maitotili oli niin hyvä.
Laitetaan uudet tapeetit kun ne hautajaisetkin on tulossa...
Ei sitä ennään meijän elämän aikana tarvi tähän kamariin tapetteja uusia. Se on varma se!
Olipa mukava postaus! Ja juttujenen kanssa! Ihan tuli vanahat ajat mieleen, ku kotia tapetoitiin uuvelleen. Oli, jos jonkinlaista vanahaa tapettia alla ja jokin oli samaa kuin teilläkin. Sota-ajan jäläkeen oli vähä vaatimattomammat kuvijot/värit. 60-luvulla äiti oli niin uuvistusmielinen, et yhteen kammariin laitettiin kahelle seinälle Birger Kaipiaisen Kiurujen yö-tapettia tummansinisenä. Sitä oon kaiholla muistellu vanahan talon purkamisen jälkeen ja laittanu ommaan huusholliini ko tapettia, mut erivärisenä. Pieni sinine vanaha tapettipala on kuitenkin erään kaapin väliosassa muistona.
VastaaPoistaVasta löysin teijän blokinne. mielenkiintoista....
Jaksamista teille kunnostustöissä! Pohojalaanen
Kiva ku löysit meijät, tervetulua joukkoon.
PoistaIhana tarina elämänkulusta. <3
VastaaPoistaEntisaikaan todella laitettiin tapettia vanhan päälle. Ihmeen hyvin ovat kerrokset säilyneet muistoina menneistä ajoista.
Yllätyin kans miten hyvin osassa tapetteja kuvijot ovat säilyneet. Yllätti sekin, että tapetit irtos toisistaan heleposti.
PoistaUpeita vanhoja tapetteja, noista saa mahtavan kollaasin.
VastaaPoista