Seison mehtäaukian laijalla ja kahtelen.
Kahtelen eesä aukenevvaa laajaa maisemaa
jota riittää silimän kantamattomiin.
Vaaroja, vaaroja, vaaroja, niitä riittää.
Ne kohoavat kohti korkeutta.
Kamelinkyttyrän omaisia kukkulaketjuja,
toinen toistaan jyrkempinä joitten
välleihin syntyy laaksoja.
Kauvimmaiset vaarat piirtyvät
taivaanrantaa vasten häipyn
ja haihtuen sen hämyyn.
Vaarat ovat osa kaunista, karua erämaata
jonne harva eksyy tekemään tuttavuutta
luontoäidin kanssa.
Hyss.., hilijaisuuesa kuulee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Lyhentykköön tie askeltesi alla. Olokoon tuuli myötäinen matkallasi. Paistakkoon aurinko läpimästi kasvoillesi, lagetkoon saje pehemiä...
-
Mennee nämä mun hommat ihan Pelle Pelettoman hommiksi ku alon värkkäämään jotaki aivan hullunkurista juttua. Mää en oo vielä niin kehittyny ...
Kiitos kun kurkkasit sivuilleni. Mukava tutustua :)
VastaaPoistaKiitos samoin, tervetuloa kurkkaileen.
PoistaHuomasin Kotipoluilta-blogin sivussa sanan Vaarat ja tuumin, että tuo pitää katsoa. Itse lännen melko lätysköillä mailla kasvaneena, olin hyvin ihastunut näihin idän vaaroihin. On kiva katsella valon ja varjon vaihtumista. Maisema on aina hiukan erilainen.
VastaaPoistaHuomasin Kotipoluilta-blogin sivussa sanan Vaarat ja tuumin, että tuo pitää katsoa. Itse lännen melko lätysköillä mailla kasvaneena, olin hyvin ihastunut näihin idän vaaroihin. On kiva katsella valon ja varjon vaihtumista. Maisema on aina hiukan erilainen.
VastaaPoistaNäinhän se menee. Jokainen ajan oloon hieman tottuu oman asuinalueensa maisemiin, uudet ja erilaiset näkymät ihastuttaa.
PoistaKauniisti kuvaat vaaraista maisemaa.
VastaaPoista