Huolenpitua

Kallella oli juhulapäivä. Postista oli tullu kirije vakkuutusyhtiöltä jonka sisältö sai Kallen hyvälle mielelle. Ei Kalle ollu osannu oottaa moista rahasummaa tulevaksi, se tuli ihan yllätyksenä, että  maksavatkin kuitenkin joskus vuosia, vuosia sitte tapahtuneesta jutusta. Kalle ei sitä asijaa sen kummemmin jääny murehtimmaan mitä se oli aikoinaan ollu, vaan päätti että tätä pittää juhulia.
Niinpä hän suuntas askeleensa lähikauppaan ja kävi ostamasa paketin hyvvää meetvurstia ja kotia tullessaan laitto kahavin kiehummaan ja teki reilun meetvurstivoileivän.

Siinä kahavia juuessaan ja meetvurstileipää mussutellessaan hän mietti ja suunnitteli pienen remontin tekua. Tai jos ostaiski uuven puvun. Noh, ehtiipä tuota miettiä mitä sillä rahalla tekkee.
Vaan, entäpä jos raha olikin tullu ihan jotakin tiettyä tarkotusta varten. Jospa tällä kaikella onkin joku kauvaskantosempi merkitys jota en vielä ossaa aavistaa.
Taitaa olla parempi olla hussutelematta rahoja ihan heti, tiijä vaikka tullee jotaki ylimäärästä menua vaikka auton kans.

Selevishän se.
Ei menny ku pari päivää niin posti toi toisenlaisen kirijeen. Kalle aukasi kirijeen hittaasti ja hiukan sydän pamppaillen, ku näki kirijekuoren yläkulumasta mistä kirije oli tullu.
Ja niihän se oli just sitä mitä Kalle aavisteli. Pankki perrii saataviaan.
Kalle oli aikoinaan ollu yrittäjä ja pärijäs aika mukavasti. Hällä oli tuttavia jotka eivät pärijänneet ihan yhtä hyvin, vaan olivat jatkuvasti jonkulaisisa talouvellisisa vaikeuksisa. Yhen kerran oli tällänen tuttava tullu Kallen luo ja pyytäny, että eikö Kalle vois auttaa laittamalla nimensä vekseliin.
Kalle oli hyväsydäminen, tottahan hän halus toista auttaa. Sitä Kalle ei ees kuvitellukkaan, etteikö tuttava kykenis hoitammaan ja makselleen maksunsa.

Vaan toisin näytti käyneen. Kirije Kallen käjesä sen tojisti. Kalle sai maksella tuttavan maksamatta jättämiä maksuja, mikä ei tietenkään tuntunu tuosa vaiheesa ollenkaan mieluiselle. Mutta minkäs teet. Ihtiänsähän siitä saa syyttää ku meni nimen paperiin kirijottaan.
Noh, Kalle ku katteli käjesä olevaa paperia ja summaa mikä siihen oli merkattu maksettavaksi. Sehän oli  lähes sama summa jonka Kalle oli paria päivää aikasemmin saanu tililleen. Meetvurstin hinnan verran oli erua.

Mikä laulaen tullee se viheltäen mennee, tuumas Kalle ku kävi maksamasa kyseisen laskun. Eihän se hänen rahatilannettaan mihinkään heilauttanu, vaikka olishan hällä ollu rahoille muutakin käyttyä. Kalle ei voinu muutaku ihimetellä tilanteen ajotusta ja yhteen sopivuutta. Kertakaikkiaan suuremoista huolenpitua.