Se oli hilikulla...

Nimittäin se etten löytäny ihteeni auton kans mettähallituksen puolelta lumikinoksesta.
Lähin puolen päivän aikoihin työpaikasta ajeleen kotia ja siinä soittaa kilahutin kokille että laittas mulle paistinannulle pari kananmunnaa paistummaan että ehtisin syyvä pikasesti kun oli varttitunti aikaa, sitte jo ehtiä seuraavalle työmaalle.
Mulla oli kännykkä siinä vielä käjesä  ja laiton sitä takasi taskuun ku  yks kaks hokasin että tulleeki risteys etteen josta mun pittää kääntyä oikijalle. Sammaan aikaan tullee auto just sieltä oikeelta puolen ja se kääntyypi vasemmalle, eli just sille tielle mitä mää oon ajamas. Autoilija ottaa semmosen pikkasen lyhyenlaisen käänteen ja aijaa pikkusen niinku mun kaistalla ja mulla taas vauhtia vähä turhan palijo.
Kerkesin jo aatella että taatusti kolahtaa tuon auton takaovveen ku tullee nuin lähelle. Oiskohan ollu 30-40 senttiä väliä ku toisen auton perä meni mun auonkeulan ohitte. Oli se hilikulla.

Seuraavasa hetkesä tajusin että roomsterihan on menosa kohti lumikinosta että täsähän  joutuu ny ihan taiteileen ajamisen kans jottei mun tarvi alakaa sitä kinoksesta kaivammaan.
Vähäsn ehti vauhti hilijentyyn ja sain ku  sainki auton pysymään tiellä vaikka ensin tuntu että kinokseen mennee.
Roomterisa on hyvä juttu se jos auto alakaapi luiramaan nii se automaattisesti oikaseepi ettei kovin pahasti pääse heittelehtimmään.
 Kyllä  mummelilla oli varijelusta matkas ku kiireen kans ajelin ja ajatukset oli kananmunisa ja töisä.
Ja se pittää muistaa että talavikelillä vauhtia ei saa olla liikaa, eikä auto pysähy niinku olettaa vaan se luisuuu. Tää oli hyvä opetus  mummelille että muistas jatkosa ajella rauhallisesti.



Että tällänen hulivilipäivä