Kyllä se tuola lähi-idäsä nyt puhututtaa, hämmästyttää ja järkyttää koko maailmaa että mihin suuntaan se siitä kääntyy. Alakaa tuntua että sitä aletaan olla niissä ajoisa joista on sanottu.." ihimiset menehtyvät peljätessään mikä maanpiiriä kohtaa".
Luin joku viikko sitte hyvän kirijan. Sai uutta kuvaa ja käsitystä siitä mitä todellisuus voi olla, suosittelen luettavaksi.
Hamasin poika
JÄRISYTTÄVÄ TOSITARINA HAMAS-JÄRJESTÖN AKTIVISTISLTA,
JOKA HYLKÄSI VÄKIVALLAN TIEN - JA VAARANTAA NYT
ELÄMÄNSÄ PALJASTAAKSEEN TARKASTI VARJELLUT SALAT
JA NÄYTTÄÄKSEEN MAAILMALLE TIEN RAUHAAN.
Pikku pojasta lähtie Mosab Hassan Yousefilla on ollut sisäpiirin tietoa palestiinalaisesta terroristijärjestöstä Hamasista. Järjestön perustajiin lukeutuvan Sheikki Hassan Youselfin esikoispoikana nuori Mosab avusti vuosien ajan isäänsä ja valmistautui seuraamaan hänen askelissaan. Mutta kaikki alkoi muuttua, kun hän kiinnostui sellaisesta opettajasta, jonka mukaan tulee rakastaa vihollistaan ja antaa heille anteeksi. Sen jälkeen hänen oli vaikea jatkaa kostonkierrettä, ja hän vaihtoi elämänsä suunnan.
Hamasin pika- kirjassa Mosab uutta tietoa maailman vaarallisimpiin kuuluvasta terroristijärjestöstä ja kertoo totuuden omasta salaisesta roolistaan, tuskallisesta erosta kodista ja kotimaastaan rohkeista valinnoistaan ja uskostaan siihen, että vihollisen rakastaminen on ainoa tie rauhaan lähi-idässä.
Niinpä, rakkaus voittaa vihan !
Niimpä. Tos tuli oisko ollu viimevvuonna, dokumentti noist rättipäist. Siel kansa tietää ketkä pommiattentaattei summuit ittemmurha-iskui tekee, mut jos meet paljastaan, ni ne tappaa sun koko suvun. Et sellasta.
VastaaPoistaMaailmanrauha, onks se vaa meijjän haaveis??
Ei se oo vaan meijän haaveisa, se on luvattu asia joka kerran tulee, aikaa vaan en tiiä sanua. Sitä ennen vaan sattuu kaikenlaista kauheeta ja kamalaa...:(
VastaaPoistaMut sen jälkeen...uusi taivas ja uusi maa...se on luvattu.
Kuka sitte halunnee luppaukset uskoo se jäänee jokkaisen ommaan harkintaan. :)