maanantai 2. kesäkuuta 2014

Löytyhän niitä

Sunnuntai aamupäivällä lähettiin ajelulle ja kierretiin tuonne länsirajan suuntaan, toiveena löytää hakkuualue misä mahollisesti vois olla korvasieniä. Matkan varrella osuttiin järven rantaan....
...yllättävän kova tuuli nostatti pieniä vaahtopäitä, jotka kilipaa vyöryvät kohti rantaa. Enpä muista moista nähäneeni näillä korkeuksilla, että järven pinta näin lainehtii.

Saatiinhan me muutama hakkuualue läpi koluta ennenku satuttiin sellaseen paikkaan josta jotakin löytykin.

Ihan hyvä alaku, yks ämpärillinen kerättynä. Keittämisen jäläkeen sienet kutistu puoleen. Mahtuvat kuuteen  2,5 dl pakastusrasijaan.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Sana sunnuntaille

 Psalmi 34
Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on alati minun suussani.
Herra on minun sieluni kerskaus, nöyrät sen kuulevat ja iloitsevat.
Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.
Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni.
Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.
Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa.
Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.
Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!
Peljätkää Herraa, te hänen pyhänsä, sillä häntä pelkääväisiltä ei mitään puutu.
Nuoret leijonat kärsivät puutetta ja näkevät nälkää, mutta Herraa etsiväisiltä ei mitään hyvää puutu.
Tulkaa, lapset, kuulkaa minua: Herran pelkoon minä teidät opetan.
Kuka oletkin, joka elää tahdot ja rakastat elämän päiviä, nauttiaksesi onnea:
varjele kielesi pahasta ja huulesi vilppiä puhumasta;
vältä pahaa ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri siihen.
Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän huutoansa.
Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan, hävittääksensä maasta heidän muistonsa.
Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.
Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.
Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista.
Hän varjelee kaikki hänen luunsa: ei yksikään niistä murru.
Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne tulevat syynalaisiksi.
Herra lunastaa palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi.

torstai 29. toukokuuta 2014

Meijän muratti

Pari vuotta sitte ostin Ikeasta uuven muratin kuukahtanneen tilalle. Vanaha, eteläpohojanmaan pihahuutokaupasta ostettu kukkapöytä on just sopiva paikka muratille. Siinäpä sillä on reilusti tillaa kasvaa alaspäin. Sitte ku alakaa versot ylettymmään laattijaan saakka niin laitettaan ikkunaan ritilä, ja muutettaan kasvusuunta ylöspäin. Muratti on luonnostaan  kiipeileväinen kasvi, joten se tarttu lähes ihtestään ritilään kiinni.

Meijän muratin paikka on olokkarin nurkasa, etelänpuoleisen ikkunan eesä. Siinä se saa reilusti hajavalua, eikä aurinko pääse koskaan suoraa paistammaan siihen. Muratti on yks niitä kukkia jotka vaatii tasakosteutta jotta ne pyssyy hyvänä. Liijan kuivana jos joutuu olemaan kovin pitkään, murattiin tullee heleposti kirvoja, tai muita ötököitä.  Muratin oksat kestää aika hyvin leikkonakin, on kivan näkönen kukka-asetelmisa tai kimpusa.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Turkista erroon ja mutka Ikeaan

Viikonloppu vierähti vikkelään, kävästiin pohojanmaalla kotikunnailla. Kesä oli sielä pikkusen pitemmällä, tuomet kukki komijasti, meillä ne on vielä nupullaan.
Talaviturkista pääsin kuiten erroon sillä reissulla. Äiteen ja siskon kans käytiin perijantai iltana Lahenlamppiin ne tiputtamasa. Olihan ihana ja piristävä käynti.

Takasi tullesa ajeltiin Ikean kautta, jos sattus jotaki mukkaan tarttuun.
Sattupa hyvä tuuri, kirijahyllyihin löyty pieniä lasiovia poistohinnalla. Lopettavat kyseisten hyllyjen valamistuksen, sen takia myivät kaikki loput hyllyköt ja niitten osat poistohinnoilla.

Heräteostoksena tarttu mukkaan kaks pientä lasiovellista seinähyllyä. Kahtottiin että saattasivat sopia meijän keittiön nurkkaan ihan mukavasti.
Kesäkeli meni vähä viliposeksi, lämmintä taija olla ku kymmenkunta astetta jos sitäkään. Eilen illalla kävimmä kahtelemasa korvasieniä, vaan eipä niitä vielä näkyny. Pittää ootella viikko tai kaks ja käyvä sitte kahtelemasa uuvestaan. Toissa kevväänä kerättiin 18 kilua korvasieniä. Kunhan puoletkaan tuosta määrästä löyvettäs tälle kevättä niin olispa mukava. Tai vaikka ees kilonkaan, olishan sekin tyhyjää parempi.
Ne ku on niin tavattoman hyviä kermakastikkeesa, tai korvasienikeitto...nams....

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kukkaan ei pärijää yksin, tarvitaan yhteyttä ja yhteistyötä

Oothan sinäkin kuullu tarinan sormista, joille tuli keskinäistä kränää ja kinastelua siitä kuka heistä on tärkein. Joka sormi aatteli että minä pärijään ihan ite, en tarvi kettään noista toisista, olokoot omisa oloisaan.

Peukalo tietysti paksuimpana ja vahvimpana alotti esityksensä.
- Minä oon tästä joukosta kaikista tärkein. Oon vahavin ja voimakkain, kellään tiestä ei oo sitä puristusvoimaa mikä mulla on.

Etusormi ehätti jo ennen peukalon lopettamista alottammaan oman puhumisensa.
-Vaan minäpä se oon kaikista nopein ja sen takia olen myös tärkein.

Keskisormi kohotti päänsä ylväänä yli toisien ja sano, että voi voi teitä, luulette olevanne tärkeimpiä, olette kuitenkin kaikki minua lyhkäsempiä. Minä olen pisin ja korkein, joten myös tärkein.

Nimetön suoristi itsensä ja ihasteli kiiltäviä renkaitaan.
-Voiko tärkiämpää ollakkaan kuin se, jonka ylle kultarenkaat puetaan, se kysyi, katsellen toisia sormia ylväänä ja ylimielisenä.

Pikkurilli oli hieman huolissaan ja harmissaan sillä ku ei ollut oikeen mitään millä olisi voinut kehua ja kerskata, kunnes se muisti eräät kuulemansa sanat.
-Niinpä niin, mutta viimeiset tulevat ensimmäiseksi , se sanoi ja tiesi olevansa koko porukan tärkein.

Sormet jatkoivat kinasteluaan tärkeydestään ja paremmuudestaan.
Enkeli oli seurannut niitten touhua kaiken aikaa ja hymyili sormien kinastelemiselle. Se päätti puuttua tilanteeseen ja laittoi sormet testiin.
Enkeli pudotti pienen paperinpalan sormien eteen ja sanoi;
-Nostakaapas paperinpalanen ylös, miten onnistutte siinä.

Etusormi, noppein ku oli , ehti ensimmäisenä kokkeilemaan miten onnistuu paperinpalasen nostamisesa. Se yritti ja yritti keinolla jos toisella, mutta viimein sen täytyi luovuttaa, paperinpalasen jäädessä samaan kohtaan misä se oli ollukkin.
Samoin yritti peukalo ja muutkin sormet, mutta yksikään niistä ei yksinään onnistunut paperinpalasta nostammaan.

-Noh, sanoi enkeli, ettekö saakkaan paperinpalaa nousemaan?

Sormet kahtelivat toisiaan. Jokkainen niistä tajusi että ei kykene yksin suorittammaan annettua tehtävvää, vaan siihen tarvitaan ny toisia kaveriksi. Sormet tekivät yhteistyösopimuksen, jonka jäläkeen ne yhesä tuumin tarttuvat paperinpalaseen ja saivat sen nostettua ylös.



torstai 15. toukokuuta 2014

Hajamielisyyttä osa 2

Severi pakkaa ostokset pösön takakonttiin, ajelee TB:lle tankkaamaan, sielä oli halavinta bensaa, sen jäläkeen kotija ku kaikki asijansa sai hoijetuksi.
Kotija tultuaan hän jättää Pösön pihalle; tarvii sitä illemmalla ku on meno mehtästysseuran kokoukseen.
Portaita noustessaan hän tuumaa että hyvän kaupan tein tuon kukkaruukun suhteen, tarttuu uluko-ovveen aukastaakseen sen, vaan sepäs ei aukijakkaan.
- Mihinkähän täältä on emäntä lähteny ku ovi lukosa. Tainnu mennä Eleman luo, sielähän se käväsee melekeen joka päivä. Vaan näkkeepähän tuo naapurin ikkunasta että oon tullu kotija.
Severi kantaa ostoksensa sisälle ja riisuu takkinsa naulakkoon.  Ihimettellee vielä emännän poissa olemista, ku emäntä ruukaa aina sanua kun käväsee Elemalla.

Keittijönpöyvällä on vielä aamuset kahavikupit ja pullalautanen jolle jääny yks pullan palanen. Severi nappaa sen sormiinsa ja syyä mutustellee. Emännän kahavikupin viereen on jääny Sokoksen alennuskupongit.
-Sokos, saamari soikoon, sielähän se emäntä.
Severille tuli hoppu. Hän oli sanonu tunnin päästä tulevansa hakkeen emännän Sokokselta. Siitä ku hänet sinne jätti on menny jo reilu pari tuntia. Ajomatkakin vie varttitunnin, ylinoppeuttakkaan ei uskalla aijaa ettei tulis sakkoja. Sehän tietäs sitä että joutus selittellen emännälle mistä syystä ne on tullu.
Seleviääkö tästä muutenkaan selityksettä, sitä Severi mietti ajellessaan kohti Sokosta, harmissaan ja nolostuneena ku oli emäntänsä niin perin unohtanu.

Saimi oli ostostensa kans Sokoksen etteisesä. Joku ystävällinen myyjä oli järjestäny hänelle tuolin ku Saimi oli sitä käyny pyytämäsä, että ku jalat ei kestä seisomista. Mihinkäpä sitä olis osannu lähtiä muualle oottelemmaan ku oli luvattu tulla tunnin päästä hakkeen. Ei sillä, että Saimilla olis aika pitäksi tullu, ei tokikaan. Siinä istuskellessaan ja seuratessaan ihimisten kulkua, hän oli nähäny ja tavannu monta tuttua.
Mukavahan siinä oli raatailla ja kuulumisia vaihtaa ku harvoin nähhään. Kylästely ku on niin harvinaista nykyään. Ennen sitä käytiin toistensa luona ihan noin vain, ihan iliman mittään asijaa.

-No tulithan viimmen, ehin jo vähä ootella.
Severi ei sanonu siihen mittään vaan nosteli ostokset autoon ja ajelivat kotia.
Saimin noustesa autosta hänen silimät ossuu portailla olevaan kukkaruukkuun.
-Mistäs tuo tuohon on ilimestyny? Onkohan Elema käyny sillä aikaa ku oltiin kaupungilla?
Severi oli hilijaa aivan ku ei tietäs asijasta mittään. Piti unohtaa tuo ruukku tuohon portaille.

Elemasta puheen ollen, hän onkin juuri tulosa Severille ja Saimille päiväkahaville.
- Kiitos kauniista ruukusta, tuohonpa on mukava laittaa petuniat kasvammaan.
- Mistä ihimeen ruukusta, ihimettellee Elema.

Nyt vuorostaan Saimi ihimettellee, kahtoo Severiin että mahtaako tämä tietää ruukun salaperästä ilimestymistä talon portaille. Severi miettii että kertoskohan tottuuen vai keksisikö jonku hupasen valakosen valaheen.
Vaan eipä ehi keksimmään ku Elema sannoo;
-Olin näkevinäni että kävit kotosalla ja nostelit autos takakontista tavaroita portaille. Niittenpä joukos se tuo ruukkukin oli.
- No joo, niihän minä käväsin joo. K-rauvasta ku lähin kävin tankkaamasa auton ja ajoin kotija. Kotona ihimettelin että ku ovi lukosa, aattelin että Elemalle on emäntä menny.
Sisällä huomasin Sokosen alennusliput, sillo tuli hoppu. En mää tahallani sua unohtanu sinne Sokokselle.

-Justiinsa joo, hajamielisyys huipussaan. Eiköhän mennä kahavin keittoon.



Värimuutos

 Muutama vuosi sitte, sain lahajaksi syyshortessan. Siitä on kasvanu pieni puu joka kukkii hienosti. Alusa kukat oli valakosia, vaan nyt ne ...