Virtuaalimaailman pieniä suuria ihimeitä

Mää oon kohta kymmenen vuotta harrastanu sättäilyä, eli käyn jutteleen ihimisten kans oman ikästen chat huoneesa. Joitaki vuosia sitte sielä jutellesa tapasin yhen ihimisen jonka kans alako juttu luistaan niin palijo mukavasti että sitähän juteltiin usijamman kerran aina ku satuttiin yhtä aikaa sätis olemaan.
Sitä mukkaa ku juteltiin ja pikkasen tuli tietämmään toisen elämänvaiheista ja kuvioista, aloin rukkoileen tään ihimisen puolesta. Se on mulle niin luontaista ku ihimisä kohtaan.

Helepolla ei tämäkään ihiminen oo elämässään päässy. Sairastaa vaikijaa ja inhimillisesti aateltuna parantumatonta sairautta, mikä saa elämän toisinnaan tuntumaan todella sietämättömälle, suomeksi sanottuna kipujen helevetiksi.

Meiijän tuttavuus, ystävyys kehitty siihen malliin että ku alako tää naamakirija villitys nii sieläpä klikkasimma toisemma kavereiksi ja siten meijän jutustelu siirtyny sitte sinne. Sillon tällön jutellaan ja vaihettaan kuulumisia.

Yhen kerran tuli sitte juttua siitä että oon uskovainen, kerroin hälle mitä aattelen niistä asijoita ja miten oon tullu uskoon. Ihime kyllä ei sanonu että ooppa hilijaa ja lopeta tuommoset höpinät. Kuunteli ihan kiltisti, ja väitti vielä että ei tullu ees tunnetta että oisin saarnannu. :)

Ystäväni oli sitä mieltä että heille ei tuu mittää hengellistä talloon sisälle. Joskus heijän oven takana olivat jehovantojistajat käyneet ja olivat saaneet lähtöpassit samantien. Hänen elämässään oli ollu aika jollon asiat olleet jollakitavalla lähellä, sitte oli tullu vaihe että kaikki jääny kauaksi taka-alalle.
No, määhän en siitä sen kummemmin säikähtäny, vaan ommaan tyyliini juttujen lomasa aina sillon tällön jotaki hengellistä heitin välliin. Joskus saaton muistuttaa, että minäpä muistan rukkouksin.

Täsä viime syksynä mulle tuli voimakas tunne siitä että Jumala on tarttunu ystäväni elämään. Hänen kohallaan alakaa parantuminen tapahtua pikkuhilijaa. Yks tiistai-ilta, olin mukana rukkoushetkesä. Siinä penkillä istuessani ykskaks päläkähti päähän ajatus, tillaa kaverille Hyvä Sanoma lehti. No minähän aattelin että no eikai sitä voi tilata ku häenen kotiaan ei mittään hengellistä oteta vastaan ei ovesta eikä ovenvälistä.
Mut mää en päässy irti siitä ajatuksesta, se kiusas mua ja tuli aina vaan uuvestaan mieleen.
Viimmen sitte laiton sähköpostia kaverille kysyäkseni että mitäpä hän tuumais siitä jos sellanen lehti alakas tulemaan. Sain vastausviestin; " Voihan se lehti tulla, en tiijä tulleeko luettua", ihan sanatarkasti en muista oliko se noin mut pääajatus kuiten tuollanen.

Minäpä laiton lehtitillauksen postiin ja ilimotin kaverille että seuraavasa kuusa pitäs lehti postilootaan tipahtaa. Vähä jännitti että saapa nähä tulleeko mittään viestiä että onko saanu lehen , ja jos on, liekkö lukenu vai heittäny suoraan roskiin.
Meni varmaan kuukausi kaks, sitte oli tullu viesti. " Vai jopa on mielenkiintosia kertomuksia ihimisten elämästä." Ystävä oli kuin oliki uskaltanu ottaa lehen kätteensä ja lukija sitä.:)

Hyvä Sanoma on hengellien lehti jossa ihimiset kertoo omia kokemuksiaan uskoontulosta, parantumisesta, elävästä elämästä Jumalan yhteyvesä.
Joku aika sitte sain viestin. Ystäväni oli päättäny tehä testin. Hän kerto näin viestissään. " Pyysin Herralta yhtä kivutonta päivää, sain kolome ". Myöhemmin ku asijasta juteltiin hän sano;" Oikeestaan se oli merkki että kuullaanko mua, vastataanko mulle, vastaus tuli".

Ajatteleppa, vain se että mulle annettiin ajatus päähän tilata kaverille lehti, sai aikaan sen että hänen elämässään oli kivuttomia päiviä. Eiks se oo jotakin mahtavaa ja ihimeellistä?

 Niin, ehkä ei sulle joka et oo koskaan juuri kipijä etkä sairas, mut hälle jolle kipu ja tuska ovat jokapäivänen tuttava. Hälle kivuttomat päivät olivat ihme. Uskon ja luotan että niitä päiviä tulee jatkosa olemaan entistä enemmän 

 Kaiken tapahtuneen taustalla on se mitä Jumala tekkee kun hänen puoleensa kääntyy. Se totta, ihiminen itessään ei voi tehä ku pienen, pienen osan, pyytää ja rukoilla. Suuret ja yli ymmärryksen käyvät jutut hoitaapi sitte Hän jolle kaikki on mahollista.
Syy, miks tälläsen tarinan musta ja mun ystävästäni tänne kirijotan on siinä että se vaan päläkähti taas päähän. :)
 Se sisäinen tunne joka tullee että nyt pittää tehä näin, sitä on parempi kuunnella. Oon niin monen monta kertaa saanu nähä ja todeta että kaikella on oma merkityksensä ja tarkoituksensa jonku toisen elämään. Ehkäpä nyt sun ??

Ihimeistä iloiten ja kiitollisin mielin!