tiistai 9. elokuuta 2011

Kaikella on aikansa auringon alla


Kyllä se niin on että kaikella on oma aikansa, itkullakin. Kaks suruviestiä tuli viime viikolla. Serkkupojan pois lähtö tuli yllätyksenä kuin salama taivaalta. Anopin lähtöön oli jo osannut hieman varautua ja  hiljaa mielessään tehä luovutusta. Mutta aina se pysähyttää.



Sitäpä sitä miettii että onko ihiminen valamis kohtaamaan Jumalansa. Onko usko ja luottamus Jumalaan että kuolema on vain siirtyminen iankaikkiseen iloon ja riemuun? Vai onko se pellottava ja ahistava ajatus?
Eikä siihen muuta ratkasua kai löytyne kuin se että kysyy asiaa itseltään, miten on sieluni laita?
Jos ei oo asiat kunnos niin parasta on laittaa ne kuntoon mahollisimman pian. Sillä koskaan ei voi tietää tuleeko lähtö ykskaks yllättäin vai hiljaa, hiljaa nukahtain.

Siunausta tuleviin päiviin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Ei muovonmuutos, mutta muutos kuitenkin

 Sää tiijät semmosen ohojelman, misä tehhään naisille muutoksia. Nainen on kuvattu ennen muutoksen alakua ja sitte ku muutos on tapahtunu. T...