Belgrad

Ollaan oltu Belgradisa muutama päivä. Palijo on kaupungisa nähtävvää.

 Presidentin palatsin eesä mahtava Pionirsi Parkki.  Isoja samettiruusuja ja tulipunasia salavijoita istutettu suret määrät kukkapenkkeihin. Tämä puisto on hoijettu ja pijetty kunnosa. Ihan kaikista puistoista mitä ollaan nähty ei voi sanua sammaa.

Kalemegdan linnakkeella tuli käytyä parikin kertaa. On niin laaja alue, ettei sitä yhesä päiväsä ehtiny kierteleen . Käsittämätön määrä tiiliä ja kiviä mitä noihin muureihin on saatu menemään.

Hellepäivää oli mukava viettää tutkien linnakkeen mutkasia käytäviä ja sokkeloita.

Yhtenä päivänä käytiin kasvitieteelisesä puutarhasa. Sellanenhan kiinnostaa näin entisiä puutarhureita kovasti, millanen on suuren kaupungin puutarha. Se käynti oli kyllä pettymys. Alue jolla puutarha sijaitsi ei ollu järin suuri. Koko alue oli todella heikosti hoidettu ja kasvustojen joukosa rehotti rikkaruohot. Viime vuotisia talaven jäliltä jääneitä roskia ei oltu siivottu pois. Nurmikoita ei oltu leikattu, eikä sitä ees joka paikasa kasvanutkaan. Pelekkää mutamaata oli monesa kohtaa. Kasvihuoneitten kunto ei ollu yhtään parempi. Kaikesta näki että kukkia ei oo hoijettu, eikä paikkoja siivottu. Kirvasia kukkia oli monin paikoin, mikä kyllä ihimetytti ja kummastutti, että sellasesa kunnosa on kasvitieteellinen puutarha. Voi, voi sanon minä.
Alueella oli japanilainen puutarhakin. No, jos ei ois nimikylttiä ollu niin enpä olis hoksannu että japanailaisesa puutarhasa kävelen. Eihän vesipuro ja puiset sillat vielä tee tarhasta japanilaista, jotain enemmän täsä ois pitäny olla.

Kukkaloistoa katujen varsilta.

Meijän majapaikka on 800 m pääsä keskusaukiosta jonne on aika heleppo ja suora reitti mennä. Matkan varrelle jää yks tori misä tullee lähes joka kerta poikettua ku lähetään kävelylle. Parahiten niitä paikkoja näkkee ku kävellen kulukee. Tännään oli semmonen päivä ettei meillä ollu mittään varsinaista kohetta mitä mentäs kahtommaan. Lähettiin vaan kävelemmään yhteen suuntaan ja siinä kävellesä sitte päätettiin aina kadunkulumasa että mihinkä suuntaan mennään. Vaarana tietysti on että hörvähtää niin suunnasta että ehtii tulla iltapimijä ennenku takasi ossaa. 

Mut, ohan se kartta varalta jos sattuu eksymmään.  

Petrovaradin

Kiertokävely linnakkeen ympäristöön.

Olihan mahtava nähtävyys. Linnake rakennettu 1692 - 1780 välisenä aikana. Alueen koko kaikkinensa satakakstoista hehtaaria. Varsinaisen linnakkeen lisäksi alueella on myös alakaupunki.

Alue on tosi rehevää puuston ja kasvillisuuen suhteen. Muureilla kasvaa monenlaisia köynöksiä peittäen alleen laajojakin alueita.

Kivikatuja, pitkin ja poikin koko linnotuksen alueella.

 Nurmikon leikkaajille riittää hommia pitkäksi aikaa. Kaikki alueet ku saapi leikattua niin saa alottaa homman alusta. Ellei sitte satu olemaan komppanian verran ukkoja samalla aikaa leikkaamasa.

Alimmat muurit yltää lähes jokirantaan. Kuvasa näkyvä tie kulukee alamuurin rinteesä. Ylämuurin reunus tehty aika suurista kiven lohkareista.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Petrovaradin_Fortess

Päivän mietelause;

Kärsivällisyys tehoaa mahtimieheenki

lempeä kieli särkee kovan luun.

Sananlaskujen kirja 25:15

Elämää Novi Sadisa

Äänentoisto ei oo paras mahollinen ku satuin seisommaan kovaäänisten eesä.

Kahavikojusta tarijosivat maistiaisa, pitihän sitä maistaa. Hyh mitä sakkavelliä.

Likka oli sekottanu ja hämmentäny veen ja pöönät ihan sekasinsa ja kippas sekotuksen kuppiin. Kupin pohojalle jäi melekonen pöönäkasa.

Toritunnelmaa

Novi Sad

Novi Sad on Serbian toiseksi suurin kaupunki. Asukkaita täälä on reilut kakssattaa viiskyttuhatta. Kaupungin yleisilime on siimiin nähen hieman rähjänen. Palijo on taloja ja rakennuksia, joista suurin osa tarvis kiireesti korijausta. Kävelykavut olleet joskus hyväsä kunnosa, huoltomiehet tainneet joutua lomille ku ei näytetä ennään piettävän katuja kunnosa.

Katunäkymä meijän asunnon ikkunasta.

Kuluman takana tämän näköstä.

Osa taloista ihan siistejä ja viksuja.

Jotku taas vähemmän siistejä ja viskuja.  Kaupungisa on palijo "taiteilijoita". Piirrettyjä ja maalattuja graffitteja näkkyy nimittäin joka puolella. Talojen seiniin on kirijotettu tekstin pätkiä, värillisiä kuvia on kans vähä sielä sun täälä.

Aamupäivällä käytiin kävelemäsä Tonavan rannalla.  Taustalla näkkyy Petrovaradin linnake Petrovaradin kukkulalla. Etualalla on Novi Sad joukkomurhan muistomerkki 1942 sojan aikana tapettujen siviilien muistoksi. Tuollon Novi Sad liitettiin Unkariin ja Unkarin polliisi ja pyssymiehet tappo 1246 serbialaista joista noin 800 oli juutalaisia siviilejä. Tämä tapahtu jonku partisaanikahakan jälkimainingeissa. Ihimiset lähetettiin joen jäälle jonne heijät tapettiin ja hukutettiin. Kaikkiaan siviilejä sota-aikana Novi Sadin ympäristössä murhattiin noin 5000.  https://en.wikipedia.org/wiki/Novi_Sad

Jokirannalta löyty uimarantakin. Kovin oli vielä hilijasta ja rauhallista. Vaikutti siltä että paikkaa oltiin vasta laittelemasa kuntoon helleaaltoa varten. Pari uimari kävi pulikoimasa joesa, mää olin kolomas. Vesi oli aika viliposta mut ei kuitenkaan jäätävän kylymää. Auringosa oli mukava istuskella ja kuivatella ihtensä.
Rantaa kiertäisä aika vierähti mukavasti ja nopijaan. Sitte alako kahavihammasta kolottaan joten suunnattiin kämpille kahavin keittoon.

Päivän mietelause: Sillä, jonka sydän on täynnä rakkautta, on aina jotakin annettavvaa. Sano aikanaan mestari Eckhart.

Mikä sämpylä

Euro  kymmenen senttiä makso sämpylä. Sanosimpa että ei oo hinnalla pilattu.

Isosta marketista löyty tosi hyvä valikoima gluteenittomia tuotteita.

Pitihän mun kokkeeksi ostaa yks loota keksejä, jotta tietä kannattaako toista kertaa ostaa.

Pikkusen heikosti hallitten tuon serbian kielen, joten ihan varma en ollu mitä ostin.  Kuvasta päättelin keksien olevan makijoita, hunajalla päällystettyjä, mut pieleen meni mun olettamukseni.  Eivät ollu makijoita, olivat pienosia suolakeksejä, semmosia snakseja joita on mukava napostella esimerkiksi ku kahtoo telekkaria.

Kaupasa oloaikana alako sattaan vettä ja sitä sattaa ripsottellee vähän väliä vielä nytki, lämmintä taitaa olla viitisentoista astetta. 

Takasin tulesa satuttiin torille, misä oli ihimisiä mahottomasti ja puhheensorina älytön. Kojut oli niin liki toisiaan, että kauppiaitten pöyvät oli toisissaan kiinni. Kävelytie oli kuiten senverta levijä että siinä mahtu vastaantulijaa väistämmään ihan hyvin, kunhan muisti kahtua jalakoihinsa mihin astu.

Maasa ku loju kaikenmoista mitä ny saatto myyntipöyviltä alas tippua. Litistynneitä tomatteja, kaalenlehtiä, pakkauslaatikoita pöytien alla joista osa loju käytävän puolella. Tunnelma oli aikalailla tiivis.

Sanoinki kokille, että täälä sitä on elämää. 

Halusin ostaa kirsikoita. Ostaminen onnistuu vaikkei oo yhteistä kieltä. Annoin myyjälle kätteen seittemänkymmentä dinaria ja hän anto mulle reilu puoi kilua kirsikoita. Kirsikat makso kuuskymmentä senttiä.

Hintataso on älyttömän halapa ruuan suhteen. 

Reissusa

Nyt ollaan paria viikkua aikasemmin reisusa mitä eellis vuosina ja sen kyllä huomaa luonnosa. Moni pensas ja puu kukkii jotka heinäkuulla ovat jo kukintansa lopettanneet. Gelleretin rinnekkin on vallan toinen näkönen, sielä ku kukkii valtavasti joku keltakukkanen iso puu.

Maanantai iltapäivällä nousimma ylös rinteelle. Oihan sieltä makeet näkymät. Ilima oli kesäsen lämmin, lämpöasteita kahenkymmenen paikkeilla ja melekonen tuuli.

Tiistai aamuna pakattiin tavarat ja suunnistttin Keletin juna-asemalle. Hypättiin sielä 10.05 lähtevvään junnaan jonka suunta olli kohti Serbiaa, päätepysäkkina Novi Sad. Novi Sad sijaitsee pohojois Serbiasa, vajaan kolomensajan kilometrin pääsä Budapestistä. Junan saapumisaika Novi Sadin asemalle oli kuustoista kolomekymmentä, siitäpä voi päätellä ettei ollu mikkään pikajuna jolla ajeltiin. Välillä tuntu että vauhtia ei taija olla enempää ku kuuskyt kilsaa tunnisa. Oli se sellasta keinahtelua ja hyssyttelyä se matkanteko.

Rautatie kuluki halaki peltojen, niitä riitti silimänkantamattomiin.
Kymmeniä kiometrejä näky vain peltoja, peltoja, peltoja. Maissia, vilijaa, auringonkukkaa, jotaki potunvarren näköstä oli kans monesa kohtaa kasvamasa, mut ei päästy seleville mitä mahto olla. Se, että ollaan aikasemmin liikkeellä nääkkyy myös pelloilla. Auringonkukkapellot ei kuki, maissinpellot ovat vasta vajaan metrin korkusia. Osasta paikkaa oli ehitty jo vilija leikata, ollu jälijellä ku olijet.
Täälähän ne ehtinnee leikata satua kaks kertaa kasvukauven aikana mikä tietysti hyvä asija. Meillä Suomesa ne tais  isännät vasta ennen juhannusta päästä kylyvämmään viimeset vilijansa peltoihin.  Toivotaan suotusia kelejä että ehtivät saaha satoaki.

Liekkö loppunu sähkölaitokselta sähkötolopat ku oli monesa kohtaa pelloilla sähköt vejetty puun runkoihin kiinni. Puut oli karsittu pystyyn ja siihen kiinnitetty johot. Keskellä peltosarkaa saatto olla vääntyneitä, melekeen katkiamispisteesä olevia lahon näkösiä puunrunkoja jotka hoiti sähkötolopan virkaa. Eikä ne olleet kovin paksuja runkoja, en tiijä valehtelenko miten palijo jos arvelisin ohkasimpien olleen miehen käsivarren vahavusia. Voihan toki olla niin, että junan ikkunasta kahtottuna näkymä hieman vääristyy, mut ei ne ainakaan suoria olleet eivätkä tuoreita.

Serbian yöpaikkana meillä on yksityisen henkilön asunto kakskerroksisen talon yläkerrasa. Kertakaikkiaan hyvällä paikalla, ihan keskusaukion laijalla. Eikä sisustuskaan oo ollenkaan huono.

Ehkä tuo amme makkuuosaston puolella on enemmän koriste-esine kuin käyttöä varten.  Ainaki laminaattilaattia on vaarasa kastua jos tuohon mennee suihkuttelleen.

Tällästä täälä...lähemmä kaupunkia kahtelleen.

Lähtökuumetta

Eilinen meni laukkuja pakatesa, miettiesä että tulikohan kaikki tarpeellinen mukkaan ja mitä vois jättää pois.
Jostain kumman syystä kokin laukku vaikuttaa kevyemmältä ja tyhyjemmältä mitä mun. Mää en oo puuttunu siihen ollenkaan mitä hän laukkuunsa laittaa, eipä oo sitte mun vika jos on joku unohtunu kotija. :)
Noh, ei se ny ihan niin mee. Yhesä ollaan tehty listaa tarvittavista tavaroista, kumpanenki on sitte oman laukkunsa täyttäny ja laittanu sinne itelleen tarvittavia juttuja mukkaan joita ei oo listaan merkitty.
Kokilla näytti olevan ainaki yks kirja mukana, mulla..no sitähän ei kukkaan arvaa mitä pakkasin, vai arvaako?

Lentokonneeseen otan sukkakutimen mukkaan niin mennee aika mukavasti. Aikasemmin ku mulla ei ollu bampupuikkoja mulla oli ristikkolehti jota täyttelin. Mut jotenki se pienten kuvien kahteleminen ei oikeen tunnu hyvältä, heleposti tullee huono olo, alakaa päätä särkemmään.  Kutoesa se ei tuu ku ei tarvi kahtua mitä tekkee. :)

Vielä täsä on jokunen tunti ennenku tarvii lentokentälle suunnistaa. Kokin sisko tullee miehensä kans puolen päivän aikoihin. He lähtevät meijän kans samalla lennolla kuten viime vuonnakin. Ollaan pari yötä heijän kans Budapestisä, sen jäläkeen me kokin kans suunnistettaan pariksi viikkua muualle. Suunnitelmisa on tehä pieni kiertomatka Unkarin naapuri maihin.

Mikäli nettiyhteyvet pellaa ja tabletti toimii niin naputtelen reissukuulumisia matkan varrelta, pääsette siltä osin kanssamme reissuun.
Mukavaa oloa ja eloa suomen kessään.