Ahaneella on ikävä loppu

Istun junasa matkalla pohojosta kohti, on hyvvää aikaa naputella jokunen rivi tekstiä. Ajatukset alako kiertään viime viikkoina lukemasani tekstisä, oon lukenu tarinaa Joosuan elämästä. 

Monesa joutu seki mies olleen mukana ja pyrki tekkeen asiat niin miten hän sai ohojeet. Hän kävi juttutuokijoita Jumalansa kans ja sai selekeitä ohjeita kuhunki tilanteeseen. Sotatoimet onnistu voitokkaasti ja he saivat vallotettua uusia kaupunkeja. Kunnes, yks mies kansan keskellä teki jotaki mitä ei ois pitäny tehä. 

Ain kaupungisa heille koitti tappio. Joosua murehti ja valitti Jumalalle, että miksi näin kävi, miksi toit kansan tänne misä se tuhotaan. Jumala kerto syyn, kansan keskuuvesa on jotaki tuhon omaksi vihittyä, et voi kestää vihollisen eesä, ennenku ootta poistanu keskeltänne tuhon omaksi vihityn.

Oli nimittäin niin, että Ain kaupunki oli pitäny tuhota ja polttaa kaikki, mittään ei saanu ottaa vaan kaikki piti jättää. Mutta yks, yks mies Aakan oli joutunu ahaneuven himon ansaan ja oli ottanu hopijaa, kultaa ja vaipan, piilottanu ne telttaasa. 

Joosua kuhtu kansan koolle sukukunnittain ja alako arvan heitto. Arpaa heitettiin niin kuavan  kunnes jälijellä oli ennään yks mies, Aakan.  Hän tunnusti mitä oli teheny ja sai siitä ikävän, karmivan rangaistuksen. Koko perhekunta ommaisuuksineen hävitettiin kansan keskeltä. Ahaneella on ikävä loppu. 

Yhen ihimisen teolla on tojella suuri merkitys, niin hyväsä kuin pahasa.