Lokakuu on loppu suoralla ja vettä satelee melekosesti. Vähäset lumet mitä ehti sattaa on sulanu ja maa on mustana. Ja niin pimijää...
Ollaanko pimijäpiilua?
Tuon kysymyksen varmaan moni kakara kyssyy sillo ku tullee puhheeksi, että mitä tehtäs. Pimijäpiilosilla oleminen on kyllä ihan hauska leikki, ainaki siihen asti ku joku alakaa pelottelleen ja säikyttelleen toisia. Sittepä se ei ennään niin kivvaa ookkaan.
Pimijäsä tututki paikat alakaa näyttämmään ouvoilta ja pienetki äänet tuntuu kuuluvan isosti. Pimijästä voi tulla semmonen peikko, että se rupijaa häirihtemmään elämää ihan oikijasti.
Joskus kuulee sanottavan, että on se kyllä niin pimijää touhua. Mikä antaa syytä ajatella, että joku on tekemäsä jotaki semmosta mikä ei kestä päivän valua. Pimijän turvin tehhään palijo ikäviä asijoita. Pimmeys johattaa harhaan koska ei nää mihin on menosa.
Jotta näkkee kulukia tarvii valua.
Jeesuski puhu pimijästä ja valosta, siitä miten tärkijä asia valo on. Monesti oon miettyny yhtä sanan kohtaa joka löytyy Luukkaan evankelijumista yhestoista luku jae kolokytäviis.
Kahto siis, ettei valo, joka sinusa on, oo pimmeyttä.
Siinäpä sitä miettimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)