Karhunpalavelus

" Vaan miten minä rukoilisin, ja lähestyisin omien vaikeuksieni kanssa sellasta, josta en tiedä mitään. Miten minä voisin saaha syntini anteeksi kun ei minulla ole uskoa, liekkö edes mahollisuuttakaan siihen.
 Meidän kotona ei saanut puhua Jumalasta, se oli ehoton kielto. Isäukko oli kieltäjä ja kova kommunisti.
Niitä omia oppejaan hän kyllä meille opetti ja neuvo, mutta hengellisyyttä hän ei sietänyt.
Miten minä nyt aikuisenakaan osaisin sitä etsiä? Enkä tiedä kaipaankokaan sellasta."

Nuo lauseet ovat yhen ihimisen kertomaa, tojellisuutta siitä, miten suuri vaikutus sillä onkaan millasia elämänohojeita vanhemmat lapsilleen antaa. Miten suuren vastuun ihiminen ottaakaan, kieltäessään lapseltaan mahollisuuven tulla tietämään, saatikka tuntemaan Jumalan olemassaolon.

Voiko suurempaa karhunpalavelusta tehä lapselleen?
Mitä aikuinen ihiminen pelekää pyhäkoulusa niin, ettei uskalla lastaan sinne päästää?

Eihän se, jos lapsi olisi pyhäkoulusa tullu tietämään, että Jumala on rakkaus, Jumala voi auttaa, olisi ollut mitenkään pois hänen isältään. Lapsi olisi vain saanut elämäänsä toisenlaistakin näkökulumaa kuin se, minkä hänellä nyt oli. Jos hän olisi saanut kuulla ja tulla tietämään kenen puoleen voi asijoittensa kans kääntyä, olisi hänen elämänsä poloku saattanu kulukia vallan toisenlaisia reittejä. Hän olisi voinut tulla tietämään että taivas, iankaikkinen elämä on häntäkin varten. Se oikeus häneltä riistettiin.

 Isähän teki tavallaan valinnan hänen puolestaan mihin hänen tiensä tulisi kulukemmaan. Lapsi ei saanu mahollisuutta siihen, että hän olisi voinut ite päättää haluaako hän uskoa tai ei. Aikuistuesssaan hän olisi sitte voinu harkita ja miettiä millasen valinnan tekkee. Nyt hänen ajatuksensa ja elämänkatsomuksensa olivat isän oppien määrittelemää, joittenka vankina hän eli, vaikkei hän sitä ite tajuakkaan.

Siitä huolilmatta, vaikka lapsuuden olisikin joutunut elämään jumalakielteisesä ilimapiirisä, voi ihiminen aikusiäsä tulla tuntemaan Jumalan. Onhan se Jumalan puolelta hieman työläämpää ja haasteellisempaa , kuin sellasen ihimisen kohalla jolla sitä tietoa jo on, mutta mahotonta se ei oo.
Sehän voi ensin olla ihan järkiperänen ajattelu, että haluan päästä selevyyteen miten tää asija oikeen on. Sitte ku syntyy sydänen halu löytää totuus, siihen haluun Jumalan henki tartuu. Siitäpä alakaakin sitte mielenkiintonen löytöretki Jumalan ihimeelliseen maailmaan.

Lapsuudessa saatu ja koettu tietosuus siitä että Jumala on, kantaa läpi elämän. Vaikka sitten kävis niinkin, että josaki vaiheesa elämä vieraantuu ja loittonee Jumalasta. Elämä tuo tullessaan uusia ja erilaisia vilosofioita ja " totuuksia",  ihiminen voi jopa tietosesti pyrkiä kieltämään lapsena kuullut asijat.
 Onhan se lapsena saatu tietosuus jossakin niin syvällä sisimmän sopukoisa, ettei se katua, ainoastaan se on voimaton, ellei sille anneta tillaa vaikuttaa.
" Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea."
 Sananl. 22:6
  
 Kahtoin varsin vikipediasta mitä sielä sanotaan karhunpalaveluksesta, löyty tämmönen teksti.
Karhunpalvelus on toisen hyvää tarkoittavaa auttamista, joka kuitenkin jotain muuta kautta tai muusta syystä kääntyy autettavaa vastaan. Siis autettava on avun jälkeen samanlaisessa tai pahemmassa pinteessä kuin ennen apua.
Sana juontaa juurensa Jean de La Fontainen runomuotoisesta eläinsadusta,^[1] jossa kesy karhu halusi auttaa nukkuvaa miestä tappamalla kärpäsen hänen otsaltaan. Karhu kuitenkin tuli lyöneeksi niin kovaa, että mies sai surmansa.