" Elin pussissa, mistä ei näyttänyt olevan ulospääsyä. Minun ulospääsytieni olisi ollut se, että olisin jälleen painanut totuuden syvälle sisinpääni ja pyytännyt anteeksi sitä, että olin ottanut asiat puheeksi.
En kuitenkaan voinut tehdä niin."
Vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi jo varhain kun hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Siitä alkanutta traumaattista tapahtumasarjaa pahensi perheessä ja lähiympäristössä vaikuttanut vaikenemisen kulttuuri, joka mahdollisti hyväksikäytön jatkumisen.
Tässä kirjassa Maija kertoo lapsena koetusta seksuaalisesta väkivallasta sekä sen torjumisesta, unohtamisesta ja palautumisesta mieleen aikuisena. Yritykset purkaa lapsuuden tapahtumia oman lähipiirin ja uskonyhteisön kenssa johtivat uudenlaisiin vaikeuksiin.
Maijan lisäksi teoksessa kirjoittavat eri alojen asiantuntijat. Heidän teksteissään tarkastellaan traumatisoitumisen ja toipumisen prosessia, uskonnollisen yhteisön ja väkivallan kytköksiä, uskon ja moraalin välistä yhteyttä sekä hyväksikäytöstä puhimista ja siitä vaikenemisesta.
Kokonaisuutena teos on vahva yhteiskunnallinen puheenvuoro mutta myös kertomus uskosta, rohkeudesta ja selviytymisestä.
Toim. Johanna Hurting & Mari Leppänen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä minä niin mieleni pahotin
Kyllähän se taitaa olla niin, että monenlaista asijaa sitä täsä maailmasa joutuu kuulemmaan. Mihinpä sitä ihiminen korvansa laittaa ku ne mu...
-
Kyllä nyt on saatu nauttia kesästä. Hellettä on piisannu riittävästi, ihan jo tukahuttavan kuumaa ollu välillä. Hiki on tullu kartanolla yh...
-
Nyt ei taija auttaa ennää laulella, vielä on kessää jälijellä. Syksy on tullu ja tuopi mukanaan hyiset tuulet ja vesisatteet. Luonto valamis...
-
Lankaloojan pohojalta löyty vaalijanpunasia jämälankoja joita yhistelemällä sain tehtyä tyttöille heppasukat. Neilin sukista tuli vähä liija...
Uskon että on varmasti rankkaa luettavaa sillä tuollaiset kokemukset ovat sellaisia joita ei toivo kenenkään kohdalle.
VastaaPoista