Lapsuusajan herkku

Tiijäkkö mistä tietää ihimisen tulleen vanahaksi?
Mulle on kerrottu, että siitä sen tietää, ku alakaa muistelleen mennyttä aikaa. Sillon tällön ajatuksiin tulla tupsahtaa joku asija tai tilanne mikä on joskus sattunu. Kummasti ne vaan ovat jääneet ihimisemielen syövereihin. Liekkö se niin, että mitä mukavempi, ihanampi ja hauskempi tilanne on ollu, sitä paremmin se jääny muistoon. Tai päinvastoin, mitä ikävempi ja surullisempi, sekin syöpyy syvälle, syvälle mieleen ja saattaa joskus vuosikymmenten päästä vasta nousta pintaan, tuoden mieleen uuvestaan ne ikävät muistot. Nekin tulis kai käsitellä.

Mulle tupsahti mieleen mun kakara-ajan herkku. Se oli kertakaikkisen hyvvää ja sitä pitiä käyvä osatamasa monen monta kertaa ja monta kerralla. Eihän yks riittäny ku pieneksi hetkeksi.
Palataampa siis ajasa hieman taakse päin.

Siihen aikaan  kotikylälläni oli yks kauppa, Ossuuskauppa. Olisinkohan mää ollu kuus tai seittemän vuotias, ku eka kertoja kävin kaupasa ihan yksin. Äiti oli antanu mukkaan ostoslistan joka piti antaa lihatiskin takana olevalle myyjälle. Heleppo homma. Eihän mun tarvinnu muuta tehä, ku seisua tiskin eesä ja oottaa, että myyjä laitto paketteihin sen mitä ostoslistaan oli kirijotettu.

Jauhelihhaa, sitä myyjä kaapi metallisella kauhalla myyntitiskisä olevasta astijasta. Myyjän vasemmalle käjelle oli valamiiksi otettuna voipaperin näkönen paperi, jonka päälle myyjä laitto jauhelihan.
Tottuneesti myyjä osas arvioija jauhelihan määrän lapioiessaan jauhelihhaa paperille, että sitä ois se määrä mitä listalle oli kirijotettu. Välisä myyjä punnitti lihan, jos sitä oli liikaa niin hän otti ylimääräsen pois ja heitti sen takasi astijaan. Ku liha oli punnittu, myyjä kääri siinä puntarin päällä sen pakettiin, sitte hän siirty sivupöyvän viereen ja kääri lihan vielä toiseen parperiin. Tämä päällyspaperi oli semmonsta luonnonvalakosta, vähä pehemosen olosta paperia.
 Kotona paketit aukastiin nätisti ja päällyspaperiarkit silotettiin. Niistä sai hyvvää piirrustuspaperia.

Kylälle tuli toinen kauppa, Villen Valinta. Sieltä kaupasta löysin herkkuni karkkihyllystä. Hyllyisä oli vaikka minkämoisia karkkeja, mutta yks oli ylite muiden, Suffeli. Vaalijanpunsen-ruskijaraitasen paketin sisällä oli vohovelipatukka. Vohovelin sisällä  on toffeetäytettä, olihan ne hyviä. Ne oli niin hyvä, että ostin niitä aina ku kävin kaupasa. En tiijä söinkö niitä ehkä liikaakin, ku serkkupoika alako josaki väisä kutsumaan mua suhvelipuhveliksi.

Vaikka suhuvelisa on vehenäjauhoja, ( en sais syyvä , ku on keliakia)  on hinku niihin ollu sen verta kova, että on pitäny joskus vielä maistella. Harmikseni  oon todennu, ettei ne  ennää maistu siltä miltä ne maistu kakarana. Kaikki muuttuu, suhuvelitki. Tai onko se muutos vain minusa, ku  oon vanahentunu. Ainaki niin palijo, että voin jo näinki vanahoja asioita muistella. Oikiastaan tämä vanaheminen on ihan mukavaa.

http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/tuotemerkit/suffeli/