sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tonttupuku

Taas on se aika vuojesta, ku illat hämärtyvät jo nelijän aikoihin ja monenlaiset jouluvalot ovat syttyneet ihimisten ikkunoihin ja pihamaille. On myös se aika, jolloin tonttujoukot lähtevät liikekannalle ehtiäkseen kiertämmään ja tekemään selekua ihimisten kiltteysasteesta.
Sillä ilman sellasta selontekua joulupukinhan on täysin mahotonta tietää kenelle lahajoja jaetaan.
Nämä tutkijatontut jotka kiertävät ja kulekevat ihimisten ikkunoitten takana kurkkimasa ovat ihan oma joukkonsa. He ovat vuosien kuluesa harijaantunneet niin taitaviksi ja oveliksi piiloutummaan, että ihimisen on lähes mahotonta niitä nähä.  Sittehän on suuri joukko muita tonttuja joilla on oma virkansa.

On postitonttuja jotka hoitavat joulupukin kirijeenvaihtua. Sitten on sunnittelija tontut, jotka hoitavat kaiken suunnittelutyön lahajojen tekemisen ja paketoimisen suhteen. Rakentaja- ja ompelijatontut tekevät  käsillään ja koneillaan  mitä moninaisempia lahajoja.
Sitten on pakkaajatontut, jakajatontut, edustustontut, tanssitontut, ohjelmatontut, jne... tätä listaahan vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Eikä suinkaan passaa unohtaa suurta tonttujokkua joka touhuaa ja häärää tontturuokalan puolella aamusta iltaan.

Työtahti tonttulasa on reipasta ja rentoa. Tonttulasa on voimasa tonttumaan tonttutyövoimalaki jota jokkaisen tontun on nouvatettava.Laisa sanotaan, että jokkaisen tontun, tekipä hän mitä työtä tahansa, tullee tehä työnsä hyvin ja ajallaan. Jokkaisen tontun tullee huolehtia siitä, että vieruskaverilla on mukavaa työseuraa ja että hittaampia on autettava.Tyhjin vatsoin ei kukkaan saa töitä tehä, vaan on muistettava käydä ruokalan puolella riittävän usein.
Olipa tontun virka sitten mikä tahansa, jokaisella tontulla on oma tonttupukunsa, virka-asunsa jonka hän saa pukia ylleen joka ikinen päivä.

Mullekki tuli tilaus  tytön tonttupuvusta. Mahtaakohan puku päätyä tonttulan tonttutanssiaisiin.



Tontut ovat liikkeellä, muistakaa olla kilttejä!

  

1 kommentti:

  1. Ihanan näköinen tonttupuku. Nyt ne tontut kurkkivat ikkunoista, pitääkin olla kilttinä.

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...